Taide- ja museokeskus Sinkassa on avautunut näyttely nimeltään Keravan Kraffiti – Sherwood Rocks.
Joulukuisena yönä 2015 Keravan Keinukallion rinteelle ilmestyi yllättäen Hollywood-tyyliin rakennettu Sherwood-kyltti. Keravan lempinimi nousi käyttöön 1970-luvulla, kun kaupungin ruotsinkielinen nimi Kervo muuntui jenkkimeiningistä innostuneiden nuorten suussa Sherwoodiksi.
-Keravan Kraffiti on kunnianosoitus nuoruudelle, musiikille, yhteisöllisyydelle ja Sherwoodin hengelle. Taustalla on 2020–2021 toteuttamamme tallennushanke, jossa haastattelimme kymmeniä Keravalla 1970- ja 1980-luvuilla nuoruuttaan eläneitä, keräsimme kuvia ja talletimme muistoja, tiedottaa Taide- ja museokeskus Sinkka.
-Näyttely leikkaa musiikkipainotteisen siivun näiden entisten keravalaisnuorten elämästä. Heidän tarinansa kertovat kaupungista, jossa tehtiin itse ja pidettiin oman kylän porukoista huolta.
Nimensä näyttely on saanut erään pikkukaupungin nuorista kertovasta elokuvasta American Graffiti eli Svengijengi ´62.
Suomessa 1975 ensi-iltansa saanut elokuva synnytti valtavan fiftariboomin, jonka musiikkiskenen kirkkaimpana tähtenä loisti keravalainen Teddy & The Tigers. Nuoriso otti laajasti fiftarivaikutteet omakseen ja tyyli näkyi Keravan katukuvassa.
Kerava oli musiikin ja nuorisokulttuurin ykkösmestoja 1970-luvun lopulta 1990-luvun puoliväliin.
Teddy & The Tigers -boomin jälkeen Keravan Rehellisen Musiikin Yhdistys Kermu järjesti klubi-iltoja, keikkoja ja treenitiloja bändeille. Yhdistyksen sisältä nousi useita tunnettuja yhtyeitä ja musiikin huippuammattilaisia.
Sinkan uuden näyttelyn ajallinen kaari ulottuu rokkarikulttuurin ja rauhanmarssien ajasta 1990-luvun laman jälkimaininkeihin, jolloin lähikuntien nuoriso kerääntyi Keravan keskustaan ajamaan korttelirallia tai Saviolle sisähuvipuiston suojiin bailaamaan. Katosta roikkuvien jenkkirautojen alla kieputtiin laitteissa, pelattiin Nintendo-pelejä ja katseltiin Hollywood-elokuvia.
Esillä on valokuvia, esineitä, musiikkia, taidetta ja videoita. Nuoruuden fiilistelyn lomassa pääsee myös vaikkapa pallottelemaan pingistä ja tanssimaan diskopallon välkkeessä.
Ottamalla mukaan muutaman kolikon voi testata miten flipperin peluu sujuu. Yläkerran retropajassa voi kokeilla vuosikymmenten takaisia nuorten ja lasten ajanviettotapoja rubikin kuution ratkomisesta paperinukkien askarteluun.
Näyttely jatkuu 11. syyskuuta 2022 asti.