Me helsinkiläiset olemme pitkäpinnaista porukkaa. Näin täytyy sanoa, kun ajatellaan, kuinka me vuodesta vuoteen kestämme kaupunkimme rakentamisesta johtuvia ruuhkia ja muita hankaluuksia.
Tänä vuonna olemme kärsineet mm. Kasin katutöiden sekä Hakaniemen sillan aiheuttamista ruuhkista. Lisäksi huomattavia katutöitä on esimerkiksi Pasilassa, Pitäjänmäellä ja Oulunkylässä. Niin ikään pieniä monttuja on eri puolilla kaupunkia. Ei varmaankaan ole liioiteltua sanoa, että kukaan Helsingissä liikkuva ei voi välttyä katutöiden aiheuttamilta ongelmilta. Huomioitavaa näiden katutöiden osalta on, että sen lisäksi, että niiden aiheuttama haitta liikkumiselle on huomattava, ne kestävät hyvin pitkään. Jopa yksi pieni kuoppa voi olla auki kuukausitolkulla ja voi mennä viikkoja, että mitään ei tapahdu.
Me helsinkiläiset ymmärrämme ja jopa edellytämme, että katuja ja muuta infraa kunnostetaan ja rakennetaan. Me myös ymmärrämme, että näiden rakennustöiden takia on tehtävä poikkeusjärjestelyjä. Mutta onko meidän hyväksyttävä se, että poikkeusjärjestelyt kestävät pitkään ja aiheuttavat kohtuutonta haittaa ja valtavia ruuhkia? Helsingin kaupungilla on kunnianhimoiset päästövähennystavoitteet. Siksi onkin erityisen ihmeellistä, että Kaupunkiympäristö kiinnittää niin vähän huomiota näiden poikkeusjärjestelyiden ilmastovaikutuksiin. Tosin yhtä käsittämätöntä on se, että monien kunnostustöiden lopputuloksella on ihan sama vaikutus, eli toimivia väyliä muutetaan toimimattomiksi ja ruuhkaisiksi. Ja kuten tiedämme, ruuhkat aiheuttavat päästöjä.
Ruuhkia katutyöalueilla aiheuttavat kaventuneiden ja vähentyneiden kaistojen lisäksi epäselvät ja puuttuvat opasteet. Ruuhkien lisäksi epäselvyydet aiheuttavat myös toisen ongelman, josta ei puhuta niin paljon kuin ruuhkista: turvallisuusriskin.
Mitä epäselvemmät ja useammin muuttavat järjestelyt ovat, sitä suurempi turvallisuusriksi on. Jo pelkästään epäselvät kaistamerkinnät ja katuvalojen puuttuminen aiheuttavat riskin, mutta kun tähän lisätään epäselvät tai puuttuvat opasteet, alkaa vaara olemaan jo suuri. Tähän opasteongelmaan on hyvin selkeä ja yksinkertainen ratkaisu: laitetaan satunnaisesti valittu henkilö ajamaan tietyöalue päästä päähän. Ensimmäinen testiajon kriteeri on se, että nähdään löytääkö testihenkilö sinne, minne pitäisi. Toiseksi häneltä kysytään, oliko opastus kunnollinen. Mikäli testihenkilö löytää perille ja kertoo että opastus oli asiallinen, niin asia on kunnossa, jos ei niin opastusta täytyy parantaa. Parannusten jälkeen tämä testi tietysti uusitaan ja katsotaan, onnistuuko suunnistus paremmin. Ihmisten henki ja terveys ovat niin arvokkaita, että tällainen testi aiheellinen. Ei ole hyväksyttävää, että järjestelyjen toimivuuden testaus tehdään niiden käyttöönoton jälkeen. Jokainen ruumiinvamma ja peltivahinko on liikaa.
Työmailla olevissa risteyksissä ovat yleistyneet kiertoliittymät eli liikenneympyrät. Ne ovatkin jossain olosuhteissa ihan kelvollisia. Niiden suunnittelussa on kuitenkin huomioitava muutama asia. Näistä tärkein on se, että niistä kerrotaan selkeästi etukäteen ja toinen se, että ne todella näyttävät liikenneympyröiltä. Valitettavasti hyvin usein liikenneympyrän virkaa tekee pari keskelle katua nostettua betoniporsasta, joissa on kulkusuuntaa osoittavat nuolet. Tämä järjestely ei useinkaan aukea autoilijalle liikenneympyräksi, vaikka sitä ennen olisikin liikenneympyrää osoittava liikennemerkki. On huomioitava, että mitä enemmän autoilijan huomio kiinnittyy siihen, että hän saa selvää epäselvistä opasteista, sitä vähemmän hänelle jää aikaa seurata ympäröivää liikennettä. Ja riski onnettomuuksille kasvaa.
Helsingin kaupungilla ja sen toimialoilla on vastuu siitä, että kaikki kaupunkilaiset voivat liikkua mahdollisimman turvallisesti ja joustavasti. Suunnittelemalla ja hyväksymällä nämä epäselvät ja turvallisuusriskejä aiheuttavat järjestelyt, kaupunki ei toteuta sitä tehtävää, jota kaupunkilaiset voivat siltä edellyttää. Esimerkiksi Kruunusillat maksavat 800 miljoonaa euroa. Ruuhkattomat, vähän päästöjä aiheuttavat ja liikkujien turvallisuuden takaavat liikennejärjestelyt eivät varmasti olisi nostaneet kustannuksia kovinkaan paljoa. Kysymys on kuitenkin ihmisten terveydestä ja turvallisuudesta.
Pertti Sivonen
VTM, LKV
