Iso rakennustyömaa alkoi Otaniemessä

Technopolis Innopoli 4

Työympäristöjen asiantuntija Technopolis on aloittanut Teknologian Tutkimuskeskus VTT:n käytössä olevan Innopoli 4 -kiinteistökokonaisuuden kolmannen vaiheen rakennustyöt Otaniemen Tekniikantiellä.

Laajennuksen rakentajana toimii YIT ja hankkeen arvioidaan valmistuvan kesällä 2025.

Laajennus on osa lähes 100 miljoonan euron Innopoli 4:n kehitystyötä.

Nyt rakennettava kiinteistön kolmas vaihe pitää sisällään laboratoriotilaa sekä erityiskäyttöön tarkoitettuja tiloja, kuten röntgen- ja puhdastiloja. Kolmannen vaiheen rakennettava pinta-ala on yhteensä noin 7 900 bruttoneliömetriä, joka kasvattaa kiinteistön kokonaispinta-alan noin 19 000 neliömetriin.

Innopoli 4 -kiinteistökokonaisuus kuuluu Technopoliksen Otaniemen kampukseen. Vaiheittain rakennettavan kiinteistökokonaisuuden ensimmäinen osa valmistui vuonna 2020 ja toinen vaihe kesällä 2023. Ensimmäisenä valmistuneessa rakennusvaiheessa on pääosin toimistotilaa ja toisessa puolestaan laboratoriotiloja.

Technopolis on varautunut laajentamaan Innopoli 4:n kiinteistökokonaisuutta vielä 4. ja 5. vaiheilla, mutta lopulliset päätökset näiden laajennusten osalta tehdään myöhemmin.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.