-14.7 C
Helsinki
maanantai, 6 joulukuun, 2021
3746496871060847

Eemeli Peltonen

Järvenpään kaupunginhallituksen puheenjohtaja (sd.) pohtii kirjoituksissaan ajankohtaisia asioita Järvenpäästä ja laajemminkin.

Muuttoliiketutkija Timo Aro esitteli viime keväänä KUUMA-johtokunnalle pääkaupunkiseudun kehyskuntien tuoreen väestöennusteen. KUUMA-seudun yhteinen väestöennuste kertoo, miten seudun kymmenen kunnan asukasmäärän ennakoidaan muuttuvan vuoteen 2040 mennessä. Aron ennusteen mukaan KUUMA-kuntien väestö kasvaa nopeasti seuraavan kahdenkymmenen vuoden aikana. Jos kasvu toteutuu ennusteen mukaisesti, asuu seudun kunnissa vuoteen 2040 mennessä yli 350 000 asukasta....
Syyskuussa tuli kuluneeksi neljä vuotta siitä, kun aloitin työt eduskunnassa kansanedustajan avustajana. Neljän vuoden ajan olen saanut seurata läheltä valtakunnan päätöksenteon käänteitä. Tänä syksynä siirtyessäni päivätyöstäni opintovapaalle, olen pohtinut paljon viimeisen neljän vuoden aikana näkemääni ja kokemaani. Onko käsitykseni politiikasta muuttunut näiden vuosien aikana? Ensimmäinen havaintoni on, että politiikka on paljon...
Suomen onnistumisesta koronapandemian hallinnassa on keskusteltu runsaasti viime viikkoina. Hallituksen ja viranomaisten tekemät ratkaisut ovat saaneet osakseen toisinaan rajuakin kritiikkiä. Tosiasiat kuitenkin osoittavat, että rajoitustoimet ovat hidastaneet koronaviruksen leviämistä. Rajoitustoimien avulla on myös onnistuttu turvaamaan terveydenhuollon kantokyky ja suojelemaan riskiryhmiin kuuluvia kansalaisia, jotka ovat kaikkein haavoittuvimmassa asemassa. Vastaavaan ei ole...
Koronapandemia on koskettanut jokaisen suomalaisen arkea tavalla tai toisella. Vähemmälle huomiolle julkisessa keskustelussa on kuitenkin jäänyt koronatilanteen vaikutus nuoriin. Työ- ja elinkeinoministeriön viimeisin työllisyyskatsaus osoittaa, että korona on koetellut rajusti myös nuorten asemaa yhteiskunnassa. Ministeriön katsauksen mukaan nuorisotyöttömyys on pandemian seurauksena jopa kaksinkertaistunut. Uudellamaalla tilanne on kevään jäljiltä erityisen hälyttävä....
Paluu arkeen on vähitellen alkanut myös paikallisessa päätöksenteossa. Poikkeuksellisen alkuvuoden jälkeen kunnissa aletaan seuraavaksi miettiä, miten talous saadaan kuntoon koronan jäljiltä. Edessä on mittava urakka. Kuntien talouden tervehdyttämistä vaikeuttaa se, että kuntien talous oli tiukalla jo kauan ennen koronaa. Jopa 225 kuntaa teki viime vuonna negatiivisen tuloksen ja koronapandemian takia...
Kävin jokin aikaa sitten läpi paksun nipun lehtileikkeitä, joita olen saksinut talteen Keski-Uusimaan sivuilta. Pysähdyin tutkiskelemaan puolen sivun uutista, jossa kerrottiin Järvenpään viidensien nuorisoparlamenttivaalien tuloksista. Vaalit järjestettiin lähes päivälleen kaksitoista vuotta sitten. Nuorisoparlamenttivaaleissa valituksi tulleiden nuorten joukosta löytyi omakin nimeni. Olen säilyttänyt uutisen vaalituloksesta muistona ensikosketuksestani yhteisten asioiden hoitamiseen ja...