Koti Blogit ja kolumnit Eemeli Peltonen

Eemeli Peltonen

Järvenpään kaupunginhallituksen puheenjohtaja (sd.) pohtii kirjoituksissaan ajankohtaisia asioita Järvenpäästä ja laajemminkin.

Nuorisotakuun kunnianpalautus

Koronapandemia on koskettanut jokaisen suomalaisen arkea tavalla tai toisella. Vähemmälle huomiolle julkisessa keskustelussa on kuitenkin jäänyt koronatilanteen vaikutus nuoriin. Työ- ja elinkeinoministeriön viimeisin työllisyyskatsaus...

Kunnat uuden edessä

Kunnat ovat tulevina vuosina uuden edessä, kun sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus myllää hallinnon mannerlaatat uuteen asentoon. Sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen järjestämisestä vastaavat vuodesta...

Nuorisovaltuustosta vaikuttamisen polulle

Kävin jokin aikaa sitten läpi paksun nipun lehtileikkeitä, joita olen saksinut talteen Keski-Uusimaan sivuilta. Pysähdyin tutkiskelemaan puolen sivun uutista, jossa kerrottiin Järvenpään viidensien nuorisoparlamenttivaalien...

Keskustan liikuntapuisto tuo kaivattua parannusta

Viime lauantaina Järvenpään keskusurheilukentällä pelattiin historiallinen jalkapallo-ottelu. Järvenpään Palloseuran ja Käpylän pallon mittelö miesten ykkösessä on jäämässä viimeiseksi otteluksi nykymuotoisella keskusurheilukentällä. Syyskuussa urheilukenttä menee...

Monikäyttöisyydestä apua yhdistysten tilahuoliin

Suomen perustuslaissa jokaiselle meistä on turvattu oikeus yhdistyksen perustamiseen ja vapaus kuulua yhdistykseen. Vuosien saatossa me suomalaiset olemme toimeliaasti käyttäneet tätä yhdistymisvapaudeksi kutsuttua perusoikeutta....

Vuosi 2021 on Järvenpään juhlavuosi

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 70 vuotta siitä, kun valtioneuvoston päätös Järvenpään kauppalan perustamisesta astui voimaan. Päätöksellä Järvenpää irtautui Tuusulasta ja aloitti taipaleensa itsenäisenä kuntana....

Miljoonasäästöt työllisyyttä edistämällä

Kunnissa puhaltavat muutoksen tuulet sosiaali- ja terveyspalveluiden siirtyessä hyvinvointialueiden vastuulle. Sote-uudistuksen toteutumisen jälkeenkin kuntien tehtäviin on odotettavissa muutoksia. Hallitus valmistelee parhaillaan jo seuraavaa uudistusta,...

Poliisin rahoitus on turvattava

Valtiovarainministeriö julkaisi perjantaina 13. elokuuta ehdotuksensa valtion ensi vuoden talousarvioksi. Lienee sattumaa, että budjettiehdotuksen julkistaminen ajoittui juuri epäonnen päivään. Sattumaa tai ei, budjettiehdotus piti...

Poikkeuksellisina aikoina tarvitaan yhtenäisyyttä

Kansallista veteraanipäivää vietettiin 27.4. ympäri Suomen. Laskimme Järvenpäässä kaupungin ja veteraanijärjestöjen seppeleet Veljeä ei jätetä -muistomerkille veteraanien kunniaksi. Vuosittaisella tilaisuudella on haluttu osoittaa arvostusta...

Poliisi ansaitsee parempaa

Viime syksynä tulin valituksi Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen neuvottelukunnan puheenjohtajaksi. Neuvottelukunta seuraa poliisilaitoksen toimintaa ja tekee aloitteita poliisin toiminnan kehittämiseksi. Uudenmaan maakunnan itä- ja keskiosissa 15 kunnan...