Espoon kaupunginvaltuusto aloittaa työnsä keskellä koronapandemiaa ja maailman levottomuuksia. Ilmastokriisi leijuu kaiken yläpuolella synkkänä pilvenä luoden pahaenteisiä varjojaan.
Edessä on pitkä koronakriisin aikana syntyneen hyvinvointi- ja palveluvelan kurominen. Samaan aikaan tullaan toteuttamaan sote-uudistus ja pitäisi pystyä päättämään niistä askelista, joilla saavutetaan kaupungin tavoite olla hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä. Kaupungin talouden tasapaino on uhattuna, ja väestökehitys mietityttää niin syntyvyyden, ikääntymisen kuin maahanmuuton näkökulmasta.
Tulevaisuudennäkymä on monella tapaa epävarma
Ennen ensimmäistä valtuuston kokousta, kokoonnuimme valtuuston ja kaupungin johtavien virkamiesten kesken seminaariin pohtimaan alkavan kauden strategiaa ja ohjenuoraa, Espoo-tarinaa. Kaiken johtavana tähtenä on kaupungin visio:
”Verkostomainen viiden kaupunkikeskuksen Espoo on vastuullinen ja inhimillinen edelläkävijäkaupunki, jossa kaikkien on hyvä asua, oppia, tehdä työtä ja yrittää ja jossa espoolainen voi aidosti vaikuttaa.
Tunnistan visiosta oman Espooni, mutta yksi asia loistaa mielestäni poissaolollaan: toiset ihmiset. Eikö visio olekin kovin yksilökeskeinen?
Elämme yhä keskellä koronakriisiä, eikä ole varmuutta, millaiseksi elämä koronan kanssa lopulta muotoutuu. Korona on tuottanut ennennäkemätöntä yksinäisyyttä ja syrjäytymistäkin. Niin koululaiset kuin ikäihmiset ovat joutuneet elämään eristettyinä yhteisöistään, ja kaupungin tärkeimpien kohtaamispaikkojen ovet olleet suljettuina.
Valtuuston tärkein tehtävä tulevan neljän vuoden aikana on vahvistaa espoolaisten luottamusta tulevaan ja Espoon visioon, toteuttaa merkittäviä tulevaisuuteen vaikuttavia uudistuksia, niin palveluiden kuin ilmaston saralla, ja tuoda takaisin hyvinvointia.
Varmistaa inhimillinen toipuminen koronakriisistä
Ihminen on pohjimmiltaan sosiaalinen olento, heti syntymänsä hetkestä alkaen. Yksi elämäämme johtava voima on tarve kuulua joukkoon ja tulla hyväksytyksi. Myös kuntalaisten hyvinvoinnissa aivan keskeistä on se, että voimme kokea kuuluvamme yhteisöön.
Kaiken epävarmuuden keskellä valtuuston on huolehdittava, että espoolaisilla on uusia mahdollisuuksia löytää yhteys toisiin ihmisiin – kouluissa, tapahtumissa, nuorisotaloilla, harrasteryhmissä, erilaisissa kohtaamispaikoissa. Ulkoilualueet, kirjastot ja puistot ovat nousseet uudenlaiseen arvoonsa, lähiluonto korvaamaton lähde aineettomille, maksuttomille ja yhteisille elämyksille. Kulttuuripalvelut voivat olla avainasemassa palauttamassa elämään virikettä ja hengenravintoa ja paikkaamassa syntynyttä riemuvajetta. Vahvistamassa espoolaisten luottamusta siihen, että asiat tulevat lopulta menemään hyvin.
Helena Marttila on ensimmäisen kauden espoolainen kaupunginvaltuutettu (SDP) ja työskentelee sosiaalityöntekijänä lastensuojelussa.
