Kehopositiivisuudesta ja vähän muustakin

Kehopositiivisuus on juttu, joka herättää ajatuksia melkein yhtä paljon, kuin sateenkaariperheiden avio-oikeus. Yleensä etenkin keskustelupalstoilla näkee kauhisteltavan sitä, miten kukaan ylipainoinen pystyy rakastamaan itseään ja sitä, että hänellä on todennäköisesti tukala olla, vaatteet eivät sovi päälle, he eivät ole halutuinta tavaraa parisuhdemarkkinoilla ja että heille tulee vielä varmasti diabetes. Puhumattakaan muista ylipainosta aiheutuvista sairauksista. On kerrassaan ennenkuulumatonta, että ylipainoinen voisi suhtautua itseensä millään muulla tavoin, kuin häpeilemällä ja yrittämällä muuttua. Toisten mieliksi. Eihän ylipainoinen voi näiden palstojen ihmisten mukaan saada kumppanikseen muita, kuin omituisia lihavuusfetissejä omaavia pervoja. Vai miten se nyt oikeasti menikään?

On totta, että ylipainosta voi seurata monenlaisiakin terveysongelmia, ja että ne voivat olla todellisia uhkia, joiden kanssa ei ole leikkimistä. Usein ylipainoiset kuitenkin tiedostavat nämä asiat jo, eikä siitä tarvitsisi jatkuvasti olla hokemassa vaikka miten hyvää tarkoittaisikin. Itse asiassa, mielestäni juuri itsensä rakastaminen johtaa siihen, että haluaa antaa itselleen myös hyvän terveyden ja keveämmän olon. Tai sitten hemmotella välillä itseään hyvänmakuisilla leivoksilla ja rakastaa itseään sitä kautta. Tätä on mielestäni se kauhisteltu kehopositiivisuus. Jos ei kuitenkaan katso itselleen tarpeelliseksi pudottaakaan painoa ja rakastaa itseään siitä huolimatta, sen ei pitäisi olla keneltäkään pois. Minä en ainakaan aina vain jaksa inhota itseäni siksi, että minulla on ylipainoa, enkä usko, että sitä jaksavat tehdä kovin monet muutkaan ylipainoiset. Sitä voi lähteä lenkille ja juosta itsensä henkihieveriin inhoten itseään joka sekunti ja rankaista itseään liikakilojen kertymisestä – tai sitten sitä voi lähteä vaikkapa uimaan ja kohottaa kuntoa omaan tahtiin. Tai vain nauttia uimisesta tai jäädä kotiin. Miten kukakin parhaaksi näkee. Itsensä jatkuva ruoskiminen ei kuitenkaan edistä yhtään mitään muuta, kuin korkeintaan mielenterveysongelmia.

Kehopositiivisuudella tarkoitetaan minun mielestäni itsensä rakastamista, vaikka sattuukin olemaan ylipainoinen. Tai esimerkiksi todella hoikka. Tämäkin sana – vaikka – on mielestäni jo kuvaava. Yksilö voidaan nähdä muutoin varsin kelvollisenakin, vaikka hänellä onkin ylipainoa. Saatetaan myös kummastella sitä, ettei ylipainoinen syökään viittä pullaa aamupalaksi ja kokonaista täytekakkua lounaaksi – vaikka tämä onkin ylipainoinen. Samoin hoikat ihmiset saattavat kuulla hämmästelyä siitä, miten paljon he syövät, tai kenties luentoja anoreksian vaarallisuudesta. Niin sanotusta normaalista poikkeavat piirteet halutaan eriyttää kaikesta hyvästä ja tällä tavoin annetaankin ymmärtää, että heissä on alituiseen jotakin vialla eikä voi koskaan tulla hyväksytyksi täydellisesti. Kenenkään silmissä.

Moni on tehnyt uudenvuodenlupauksen, johon sisältyy terveystapojen remonttia. Siitä vaan. Muistutan kuitenkin lempeästi siitä, että annettaisiin jokaisen huolehtia itse omasta terveydestään ja asioistaan. Hyvääkin tarkoittava laihdutus- tai kuntoiluopastus voi olla todella loukkaavaa. Kukaan ei halua elää niin, että inhoaa itseään alituiseen – varsinkin, kun terveystietoa löytyy nykyään vaikka mistä pilvin pimein. Eikä ole pakko rakastaa vain kehoaan, vaan voi – ja kannattaakin – rakastaa myös itseään.

Hyvää alkanutta vuotta kaikille!

Iida Rekunen