Vuosikymmeniä sitten chileläinen lauluyhtye Quilapayún teki tunnetuksi otsikossa mainitun laulun. Laulun nimi on suomeksi suunnilleen ”Yhtenäistä kansaa ei voi koskaan voittaa”. Laulun tarkoituksena oli kannustaa chileläisiä vastustamaan Chilessä tehtyä sotilasvallankaappausta. Laulun sanat ovat tyypillistä latinolyriikkaa ja melodia toimii. Itse olen aina tykännyt biisistä ja sen ajatuksesta.
Biisi tuli jostain merkillisestä syystä mieleen presidentinvaalin iltana, kun kisan voittanut Alexander Stubb kätteli Pekka Haavistoa tämän omassa vaalijuhlassa. Tuli mieleeni, voisiko tämä olla mahdollista laajemmaltikin. Eli että voittaja kunnioittaa häviäjää. Totta on se, että he saivat yhteensä yli 3 miljoonaa ääntä. Aika näyttää, mitä tuo häviäjän kunnioittaminen näyttää tulevaisuudessa, ja samoin, miten voittajaa arvostetaan. Sekään ei aina ole helppoa.
Suomelle ja suomalaisille Quilapayúnin sanoma on ollut tuttu historian aikana. Sitä on tarvittu talvisodan aikana, talouskriisien aikana, Natoon liityttäessä jne. Tärkeällä hetkellä kansa voi unohtaa aiemmat erimielisyytensä ja toimia yhtenäisenä.
Ukrainan kansa toimii myös näin. Se jaksaa sinnikkäästi taistella jopa olemassaolonsa puolesta, vaikka se ei ole helppoa.
Israelissa tällaisesta ei ole tietoakaan. Siellä vuosikymmeniä kestänyt erimielisyys jatkuu aina vain pahempana. Moni uskoo, että ongelma voidaan ratkaista kahden valtion mallilla, mutta milloin?
Luulisi, että Suomessa, jossa on vajaat 6 miljoonaa kansalaista, ja joka on luonut Nokian, vahvan metalliteollisuuden, paperiteollisuuden, hyvinvointivaltion, pärjää Pisa-kisoissa, ja jopa voittaa Euroviisuja, olisi kansa, joka on yhtä mieltä lähes kaikesta ja pärjää sillä.
Toisin näyttää olevan käytännössä. Maassa on vaaleilla valittu hallitus, joka on onnistunut vajaassa vuodessa suututtamaan puolet kansalaisista. Suomen entinen loistelias työmarkkinayhteistyö on kadonnut. Hallitus joutuu miettimään lainsäädäntöä siihen, pitääkö ensimmäisestä sairauspäivästä maksaa palkkaa, ovatko työttömät laiskimuksia, käyttävätkö ihmiset asumistukea väärin, sotkeeko kansalaisten lakkoilu hallitusta vastaan maan talouden ja muita ihmeellisyyksiä. Näillä keinoilla pyritään nostamaan talous. Eduskunnan tuella venemmistöhallitus säätää lakeja, mutta ei siinä kovin paljon ole järkeä, jos on todennäköistä, että seuraava hallitus muuttaa ne.
Muutamilla ns. poliittisilla lakoilla on tullut osoitetuksi, mitä varsin suuri osa kansalaisista on mieltä uudistuksista. Mutta ”puntti ei tutise”. Olisiko sen sijaan syytä miettiä Quilapayùnin viestiä ja pyrkiä yhdistämään kansalaisia erottamisen sijaan? Historia osoittaa, että se on mahdollista eikä kauhean vaikeaa. Tarvitaan vain tahtoa. Ukraina on hyvä esimerkki siitä, että sen kansalaiset ovat unohtaneet erimielisyytensä ja taistelevat yhdessä. Suomen ongelmat ovat Ukrainan ongelmiin verrattuna pieniä, ja siksi on syytä toivoa Quilapayúnin henkeä, yhtenäisyyttä.
Taisto Hujala
varatuomari, yrittäjä
Tuusula
taisto.hujala@icloud.com