Mitä tehdä, jos myöhästyy lennolta? Lue kattavat ohjeet

Monet suuntaavat kesäloman viettoon ulkomaille. Odotuksissa on rentoa yhdessäoloa ja uusia elämyksiä, mutta aina matka ei mene täysin suunnitellusti. Lue vinkit siihen, kuinka toimia, jos myöhästyt esimerkiksi jatkolennolta.

Suomalaiset matkustavat innokkaasti ulkomaille lomillaan. Tilastokeskuksen tutkimuksen mukaan vuonna 2017 tehtiin ulkomaille 8,5 miljoonaa erilaista vapaa-ajanmatkaa. Eurooppa on suomalaisten kestosuosikki, mutta monet suuntaavat myös Aasiaan tai Amerikkaan. Etenkin kaukokohteisiin matkustetaan usealla lennolla, mutta myös lyhyemmillä matkoilla vaihdetaan välilaskut ovat yleisiä.

– Matkailu on muuttunut ja ihmiset kokoavat nykyään matkansa erilaisista palasista. Matkat koostuvat usein monista eri lennoista ja majoituksista. Tarkkaa arviota myöhästymisten määrästä on vaikea sanoa, mutta myöhästymisiä ilmoitellaan meille monta puhelua päivässä, korvauspalveluiden päällikkö Heidi-Maria Hänninen LähiTapiolasta kertoo.

Kuinka sitten toimia tilanteessa, jossa matkanteko katkeaa jatkoyhteydeltä myöhästymiseen? Hänninen kehottaa olemaan ensimmäiseksi yhteydessä lentoyhtiöön, joka hoiti lentoa, jolta myöhästyi.

– Heillä on velvollisuus järjestää uusi lento ja tiettyjä korvausvelvollisuuksia, mikäli esimerkiksi jatkolento on ostettuna samassa lentolipussa kuin myöhästynytkin lento. On tärkeää muistaa, että vakuutusyhtiö ei valitettavasti tee käytännön järjestelyjä uusien jatkoyhteyksien osalta, mikäli asiakas myöhästyy kulkuvälineestä.

Uusi lento korvataan, ei alkuperäistä

Asiakas voi kuitenkin hakea korvausta vakuutusyhtiöstä ostettuaan uuden lennon jatkaakseen matkaa. Tässä vaiheessa erityisen tärkeää on muistaa, että korvattavaksi tulee nimenomaisesti uusi lento, ei alkuperäinen menetetty lento.

Korvauksen hakemista varten vakuutusyhtiöön tulee toimittaa lentoyhtiön tai muun palveluntarjoajan todistus myöhästymisen syystä.

– Myöhästymisen tulee johtua sääesteestä, teknisestä viasta, liikennevahingosta, luonnonmullistuksesta tai rikollisesta teosta, joka on aiheuttanut vakuutetun matkalla käyttämän yleisen kulkuneuvon myöhästymisen. Vakuutetun yksityistä kulkuneuvoa kohdannut liikennevahinko oikeuttaa myös matkan myöhästymisen korvattavuuteen. Nämä korvattavat myöhästymisen syyt eivät useinkaan ole asiakkaiden tiedossa, Hänninen kuvailee.

JAA