Vantaan muinainen Piippilakki on saamassa naapuriinsa uuden asuinalueen

Siinä se jököttää. Havumetsän keskellä Havukoskella, vanhan Hanabölen kylän mailla. Nimittäin erikoisen näköinen iso kivenlohkare, joka on joskus saanut nimen Piippilakki.

Vantaan kaupunki on kaavoittamassa Piippilakin lähelle uutta asuinaluetta, joka on saanut kivenmurikan perusteella hauskan nimen Piippilakki.

Vantaan luonnonmuistomerkit -selvityksessä vuodelta 2006 kerrotaan: Piippilakin puisto -nimisestä lähiömetsästä löytyy kiviryhmä, jonka suurinta kiveä kutsutaan Piippilakiksi. Kivikon luo pääsee polkuja pitkin Tarhakujan päädystä. Paikka on voimakkaassa ulkoilukäytössä.

Asemakaava-aineiston mukaan Piippilakki on isoin metsärinteen huomionarvoisista siirtolohkareista. Siirtolohkareet kulkeutuivat jääkaudella jäävirtojen mukana ja jään sulaessa jäivät paikoilleen. Siirtolohkareet tunnetaan myös nimellä hiidenkivi.

Muinaisen Piippilakin metsän viereiseen peltomaisemaan on suunnitteilla muutoksia, sillä Vantaan kaupunki kaavoittaa uusia asuinrakennuksia Koivukylänväylän pohjoispuolelle ja Hanabölentien itäpuolelle, vastapäätä Storsin maatilan pihapiiriä.

Kaupunki omistaa uudisrakentamiseen kaavoitettavan peltoalueen. Rakennusoikeutta on tiedossa yhteensä 18 150 kerrosneliömetriä.

Kovin pian avarat pellot eivät taloista täyty, sillä kaupungin tavoitteena on lisätä Vantaan asemakaavavarantoa siten, että se vastaa viiden vuoden rakentamisen tarvetta.

Kaava-aluetta ympäröivät harjakattoiset, kaksikerroksiset rivitaloryhmät on rakennettu 1980-luvun lopussa ja 1990-luvun alussa.

-Alueen kulttuuriarvoista johtuen rakentamisella on erityisvaatimuksia. Peltoalue, jolle pääosa rakentamisesta tulee sijoittumaan, sijaitsee välittömästi historiallisen Storsin tilan pihapiirin vieressä, kerrotaan

Koivukylänväylä on myöhemmin rakennettu tilan rakennusten ja peltoalueen väliin.

-Vanha vantaalainen kulttuurimaisema on säilynyt tien rakentamisesta huolimatta hyvin ja sen äärelle rakentaminen asettaa rakentamiselle haasteita. Kylällä on ollut maanviljelystä jo keskiajalta lähtien.

Hanabölentien länsipuolella on alueen historiaan kuuluva arvokas kyläläisten rakentama vanha koulu, Solhem sekä sen vieressä vanha asuinrakennus. Vantaan kaupungin mukaan omistaja on halukas ottamaan tontit mukaan asemakaavaan ajatuksena koulurakennuksen säilymisen varmistaminen. Pohjoisempana Hanabölentien varrella on Havukosken tilan suojeltu pihapiiri rakennuksineen.

JAA