Vantaan Aviapolis – työpaikkoja ja innovatiivisia ideoita

Lentoaseman tuntumassa sijaitsevasta Aviapoliksesta on rakentumassa suuri työpaikkojen, yritysten ja asuntojen kaupunginosa. Kehitys on ollut todella voimakasta ja loppua ei näy. Vantaan lentokenttäalua ympäristöineen on jo nyt Suomen toiseksi suurin työpaikkakeskittymä, heti Helsingin kantakaupungin jälkeen.

Aviapolisin verkkosivuilla kerrotaan, että Aviapolis tarjoaa tällä hetkellä työpaikan 35 000 työntekijälle ja he arvioivat uusia työpaikkoja syntyvän alueelle lähivuosina yli 15 000.

Uusien työpaikkojen, yritysten ja asuntojen lisäksi Aviapolisin ympärillä on paljon puhetta muutoinkin. Vantaan kaupunki on nimittäin yhdessä alueen muiden maaomistajien kanssa hakenut kansainvälisellä, avoimella ideakilpailulla ehdotuksia, joissa työ, kohtuuhintainen asuminen, oppiminen, kasvatus ja virkistys sekoittuvat innovatiivisella tavalla.

Aviapolisin Urban Blocks -kansainvälinen ideakisa ratkesi syyskuun alussa kolmen ehdotuksen tasapeliin. Ideakilpailun tarkoituksena oli tuottaa alueen maankäytön ja asemakaavoituksen pohjaksi ideatasoinen suunnitelma. Kilpailuun saapui 49 ehdotusta palkintolautakunnan arvioitavaksi.

Palkintolautakunta päätti yksimielisesti yhden voittajan sijaan jakaa 2. palkinnon kolmen ehdotuksen kesken. Parhaat kolme ehdotusta tulevat Italiasta, Ruotsista ja Suomesta.

– Kolmen parhaan ehdotuksen ideoita jatkotyöstämme yhteistyössä alueen asukkaiden ja muiden sidosryhmien kanssa, Vantaan kaupungin maankäytön, rakentamisen ja ympäristön toimialan apulaiskaupunginjohtaja Hannu Penttilä kertoo.

Lähteet: Vantaa.fi, Aviapolis

JAA