Vantaalaiset ovat vähentäneet alkoholin käyttöä ja tupakointia

Katsaus vantaalaisten hyvinvoinnin ja toimintaympäristön kehityksestä kertoo, että aikuisten alkoholin liikakäyttö ja tupakointi ovat vähentyneet. Liikuntaa harrastetaan kaupungissamme edelleen liian vähän. Erot omasta hyvinvoinnista huolehtimisessa ovat eri oppilaitoksissa opiskelevien välillä varsin suuria.

Haasteita hyvinvointityölle tuovat ikäihmisten ja maahanmuuttajien kasvavat määrät. Erityisesti ensimmäisen polven maahanmuuttajanuorten hyvinvointiin on syytä kiinnittää jatkossa huomiota. Työllisyyden edistämiselle on edelleen tarvetta, koska pitkäkestoinen taantuma on aiheuttanut rakennetyöttömyyttä. Nuorten toisen asteen koulutusurien luomiseen ja työmarkkinaintegraation on kiinnitettävä huomiota.

Kaupunginvaltuustolle menevässä raportissa ehdotetaan hyvinvointityön painopistealueiksi terveelliset elämäntavat, sosiaaliset suhteet ja kotoutuminen sekä työllisyyden edistäminen.

JAA