Suomen ainoa pyörätuoliräppäri nousee lavalle Vernissassa

Rikotaan rajoja -tapahtuma korostaa ihmisten tasavertaisuutta. Toista kertaa järjestettävän musiikkitapahtuman taustalla vaikuttava vantaalainen Riku Silander on tanssista ja musiikista innostunut nuori, joka haluaa tapahtuman myötä muuttaa ihmisten ennakkoluuloja vammaisia kohtaan.

– Tapahtuman tavoitteena on luoda paikkoja erilaisten ihmisten kohtaamiselle ja sitä kautta vähentää ennakkoluuloja vammaisia kohtaan – ja toisin päin. Tapahtuman henki on rentoa ja hyväksyvää. Ideana on, että sekä yleisössä että lavalla on erilaisia ihmisiä, myös siis vammattomia, kertoo kulttuurituottaja Jaana Niinivirta.

Tapahtuman päätähtenä nähdään Suomen ainoaksi pyörätuoliräppäriksi tituleerattu Elias Enroth eli taiteilijanimeltään Elvido. Tapaturman ja hoitovirheiden vuoksi vuonna 2014 halvaantunut nuorukainen oli tehnyt räppiä jo ennen loukkaantumistaan.

Elvido harkitsi jo lopettamista, kun vammautuneena keuhkojen ja sormien toimintakyky heikkeni ja masennus iski. Nyt hän nousee kuitenkin lavalle ja haluaa voimaannuttaa musiikillaan myös muita. ”Katso ihmistä – älä tuolia” on Elvidon slogan.

Rikotaan rajoja 2018 Kulttuuritehdas Vernissassa (Tikkurilantie 36, 01300 Vantaa) torstaina 11.10. klo 18 – 22. Ikärajaton, päihteetön, pääsymaksuton ja esteetön.

JAA