Siirtyminen maksulliseen pysäköintiin on alkanut Vantaalla

Tammikuun aikana Tikkurilan, Myyrmäen ja Kivistön keskustojen alueella otetaan käyttöön maksullinen pysäköinti.

Maksullista pysäköintiä osoittavien liikennemerkkien asentaminen alkoi tiistaina 2.1.2018. Arvioiden mukaan kaikki asian osoittavat liikennemerkit ovat asennettuina tammikuun puoleenväliin mennessä. Alueen pysäköinti on muuttunut maksulliseksi, kun kyseisellä alueella on asian osoittavat liikennemerkit.

Maksullinen pysäköinti tulee käyttöön Tikkurilan, Myyrmäen ja Kivistön kaupunkikeskustojen sekä asemien ympäristöjen katu- ja torialueilla sekä kaupungin hallinnoimilla pysäköintialueilla. Maksullista asiointipysäköintiä tulee myös keskusta-alueilla sijaitseville kaupungin omistamille kiinteistöille, pois lukien koulujen ja päiväkotien pihat.

Lyhytaikaiset pysäköintipaikat esimerkiksi asemien saattoliikenteelle säilyvät maksuttomina. Samoin liityntäpysäköinti säilyy maksuttomana, mutta tulee myöhemmin edellyttämään voimassaolevalla kausilippua tai arvolipun leimaamista HSL:n matkakortilla.

Lukuisia maksutapoja

Pysäköinnin voi maksaa lukuisilla tavoilla. Käytössä on Easyparkin ja ParkManin mobiilisovellukset, Easyparkin soittopalvelu numerossa 0600 41 55 00 sekä maksuautomaatit, joita asennetaan yhteensä seitsemän keskeisimmille alueille. Automaatit toimivat kaikilla yleisimmillä pankki- ja luottokorteilla.

Jatkossakin pysäköinti on maksutonta ensimmäisen tunnin ajan. Jos maksullisilla paikoilla pysäköi korkeintaan tunnin, voi käyttää pysäköintikiekkoa normaaliin tapaan. Pidempiaikaisessa pysäköinnissä pysäköintimaksut ovat ensimmäisen maksuttoman tunnin jälkeen Tikkurilan keskeisimmillä paikoilla 2 €/h ja muilla paikoilla 1 €/h. Maksullisuus on voimassa pääsääntöisesti arkisin klo 7 – 19 ja lauantaisin klo 9 – 15. Osalla maksullisista paikoista on enimmäispysäköintiaika neljä tuntia.

Tikkurilan ja Myyrmäen Vantaa-infoissa sekä Maankäytön asiakaspalvelussa annetaan neuvoja pysäköinnin maksamiseen.

JAA