Martinkeskuksen jäähyväisiä vietetään sunnuntaina 25.9.

Jäähyväiset Martinkeskukselle –tapahtumaa vietetään sunnuntaina 25. syyskuuta kello 12–21. Ohjelmassa on niin katutaidetta, katuruokaa, katutanssia kuin musiikkia. Lavan ottavat haltuunsa Amorphis (akustinen), Wigwam Revisited, Sir Elwood Duo, Balls ja Mutaveijarit. Näiden lisäksi sivulavalla esiintyy viisi paikallista bändiä.

Kaikilla esiintyjillä on yhteys Martinlaaksoon ja Martinkeskukseen. Vanha ostoskeskus tullaan purkamaan tänä syksynä, ja ilmaistapahtumassa juhlitaan sen lähes 50-vuotista historiaa. Aikanaan pohjoismaiden suurin ostoskeskus avautui Vantaan Martinlaaksoon 1970-luvun taitteessa. Jäähyväiset Martinkeskukselle tulee olemaan tämän vuoden suurimpia konsertteja Vantaalla, sillä jo tuhannet ihmiset ovat ilmaisseet kiinnostuksensa konserttia kohtaan Facebookissa.

Tapahtumaan liittyy myös laaja purkutaide kokonaisuus, jossa Martinkeskuksen ilme on jo nyt muuttunut kun vierailevat taiteilijat ja lähikoulujen oppilaat ovat toteuttaneet katutaidetta rakennuksen ulko- ja sisäseiniin. Tällä viikolla katutaiteen tekemistä ovat kokeilleet myös seniorikansalaiset.

Kokonaisuutta koordinoi ja konsertin tuottaa Myyrmäki-liike Vantaan kaupungin kulttuuripalveluiden toimeksiannosta. Toinen pääyhteistyökumppani on Pohjola Rakennus Oy. Sivulavan ohjelman tuottaa Vantaan Elävän musiikin yhdistys VELMU ry. Katutaidetapahtuman toteuttaa Myyrmäen aluetoimikunnan tuella Street Art Vantaa yhdessä Martinlaakson Asukasyhdistys ry:n kanssa.

JAA