Korsotalon tontin muutostyöt täydessä vauhdissa

Korson keskustassa on jo pitkään eletty muutoksen aikaa. Vanhoja rakennuksia on purettu uusien tieltä ja niiden tilalle on suunniteltu niin korkeita tornitaloja kuin pysäköintihallejakin. Projekti on jo täydessä käynnissä Korsotalon paikalla, jossa on tällä hetkellä pelkkä monttu.

– Vantaan kaupunki järjesti vuoden 2014 keväällä ”Korson keskustan suunnittelu- ja tontinluovutuskilpailun”, jonka myötä Lujatalo Oy sai toteutettavakseen uudisasuinrakennuksen Korsotalon tontille, Lujatalo Oy:n tuotantoinsinööri Juuso Haatainen kertoo.

Korsotalon paikalle tulee siis 8-kerroksinen asuinkerrostalo, jonka suunnittelu on jo käynnissä. Rakennustyöt alkavat aikaisintaan ensi kesänä.

– Korsotaloa vastapäätä olevalle tontille suunnitellaan niin ikään 8-kerroksista asuinkerrostaloa, joka on niin ikään päätynyt Lujatalo Oy:n projektiksi Vantaan kaupungin järjestämän kilpailun myötä.

Korsolaiset ovat valmiina muutokseen

Korsotalo rakennettiin neljäkymmentä vuotta sitten ja rakennuksen tiloissa on vuosien saatossa ollut muun muassa Alko. Keskustan jatkuvasti kehittyessä on kuitenkin katsottu talon jääneen muun keskustan ulkopuolelle, joten nyt talon paikalle tulee jotain ihan muuta.

– Asukkaat ovat olleet helpottuneita siitä, että Korsotalo viimeinkin puretaan, Haatainen sanoo.

Lumon monitoimitalon naapuriin puolestaan tulee tornitalo, jonka rakennustyöt käynnistettiin heinäkuussa. Tontilla tehdään tällä hetkellä perustustöitä Talon asuntojen varauslistan perusteella kiinnostuneiden kannattaa pitää kiirettä sillä noin puolet asunnoista on jo varattuna. Asunto Oy Vantaan Astrum- nimistä taloa kutsutaan epävirallisesti nimellä Tähti, ja se tulee olemaan Korson maamerkki.

– Tämän tornitalon valmistuttua kaikki tietävät, mistä talosta puhutaan! Sivustolla todetaan.

Iida Rekunen

 

JAA