Nuoret mukana suunnittelemassa uutta Hakunilan nuorisotilaa

Hakunilan nuorisotilasta kaavaillaan käynnissä olevan remontin myötä nykyaikaista, moneen tarpeeseen muuntautuvaa nuorisotilaa. Uudistetun tilan arvioidaan aukeavan alkuvuodesta 2019. Remontin ajan nuorisopalvelujen toiminta järjestetään väistötiloissa.

Hakunilan nuorisotila on ollut vuosien saatossa kovassa käytössä. Tilan remontti käynnistettiin, jotta paikoin jo hyvin kuluneet ja vanhentuneet tilat saataisiin kunnostettua, ja nykyaikaisemmat tilat voisivat palvella alueen nuoria vielä pitkälle tulevaisuudessakin.

”Remontilla halutaan parantaa tilojen viihtyisyyttä sekä monikäyttöisyyttä. Tilojen ilme tulee olemaan modernimpi, valoisampi ja viihtyisämpi. Joitain tiloja uusitaan kokonaan, esimerkiksi wc-tilat ja keittiö kokevat täyden muodonmuutoksen”, kertoo Hakunilan alueen nuorisotyön esimies Katri Wallin.

Kokonaisuus suunnitellaan erityisesti nuorten tarpeita palvelevaksi, ja nuoret ovat mukana tilojen suunnittelussa. He pääsevät osallistumaan esimerkiksi kalusteiden valintaan sekä tilojen värimaailman ja aktiviteettien suunnitteluun.

”Nuoret ovat toivoneet erityisesti nuorisotilan keittiön uudistusta, ja se on tulossa. Nuorilla on paljon mahdollisuuksia olla mukana toteutuksessa, esimerkiksi tehosteseinien ja tilojen kalustuksen valinnassa. Vaikka tilat tullaan sisustamaan erityisesti nuorten toiveita kuunnellen, emme unohda myöskään tilojen lukuisia muita käyttäjiä ja heidän tarpeitaan”, kertoo Wallin.

Hakunilan nuorisotilan toiminta siirtyi lokakuun alussa väistötiloihin, osoitteeseen Laukkarinne 6. Hakunilan nuorisotilaa ovat Vantaan nuorisopalvelujen lisäksi käyttäneet toiminnassaan myös esimerkiksi nuoriso- ja eläkeläisjärjestöt.

JAA