Helmet-kirjallisuuspalkinto 2017 Jani Toivolalle

Jani Toivola sai Helmet-kirjallisuuspalkinnon 2017 teoksestaan Musta tulee isona valkoinen. Yleisön kunniakirjan sai Antti Eskola teoksestaan Vanhuus: helpottava, huolestuttava, kiinnostava. Palkinto luovutettiin 14. syyskuuta Tikkurilan kirjastossa.

Jani Toivolan elämäntarina on kertomus itsensä etsimisestä. Toivola kertoo elämästään ja ratkaisuistaan hyvin avoimesti ja tarkasti. Toivola on ihailtavan positiivinen, ei valita kohteluaan vaan listaa onnistumisiaan. Kirjan teksti on keskustelevaa ja helposti lähestyttävää, kuuluvat palkintoraadin perustelut.

Raati arvosti myös Toivolan taitoa analysoida kokemuksiaan. ”Se nostaa kirjan sanoman henkilökohtaiselta tasolta yleisemmin merkittäväksi: ’Jokaisella on oikeus omaan tarinaan. Jokaisella on oikeus tulla nähdyksi.’ Jani Toivola on poikkeuksellinen suomalainen, joka omalla esimerkillään on kyseenalaistanut vallalla olevia tapoja ja arvoja. Kirja antaa esimerkin siitä, miten omilla valinnoilla, avoimuudella, sinnikkyydellä ja rohkeudella voi päästä yli vaikeista asioista ja toteuttaa unelmiaan.”

– Oikea elämä ei ole koskaan siinä mielessä siistissä paketissa, että olen vain rohkea ja sinnikäs, ja sen jälkeen hommat toimivat. Tiedostin jo kirjan kirjoittamisen aikana, että pelko kulkee varmasti aina rinnallani, eikä se silti poista sitä, ettei voi olla rohkea tai nähdä itsessään rohkeutta. Pidän rohkeudesta, jossa on säröjä, Toivola kertoo Helmet-kirjastojen sivuilla.

Yleisön suosikki oli Antti Eskolan Vanhuus

Helmet-kirjastot järjestivät 8. – 31. elokuuta yleisöäänestyksen, jossa kirjaston asiakkaat saivat äänestää omaa suosikkiaan finalistien joukosta. Yleisön suosikin kunniakirjan sai Antti Eskola teoksestaan Vanhuus: helpottava, huolestuttava, kiinnostava.

Helmet-kirjallisuuspalkinto annetaan vuosittain ansioituneelle suomalaiselle teokselle. Palkinnollaan pääkaupunkiseudun yleisten kirjastojen kirjastoverkko Helmet haluaa nostaa esille tulevaisuuden klassikoita ja muistuttaa, että laatukirjallisuus kestää vuodesta toiseen. Kirjallisuus on aina ollut ja on jatkossakin kirjastotoiminnan ydintä. Helmet-kirjastoon kuuluvat Helsingin, Espoon, Kauniaisten ja Vantaan kaupunginkirjastot.

Lähteet: Helsingin kaupunki, Helmet

JAA