Milloin kuuluu jäädä kotiin potemaan? 7 kysymystä flunssasta

Flunssaa pukkaa! Nyt on se aika vuodesta, kun kouluissa, päiväkodeissa ja työpaikoilla niiskutetaan, aivastellaan ja yskitään. Miten flunssan kestoon voi vaikuttaa ja milloin saa taas lähteä liikkumaan? Terveystalon yleislääketieteen erikoislääkäri Jaakko Halonen vastaa ajankohtaisiin flunssakysymyksiin.

1. Köhiminen jatkuu jatkumistaan – milloin on kyse pitkittyneestä yskästä?

Yskää sanotaan pitkittyneeksi, jos se kestää yli kahdeksan viikkoa. Aikuisilla pitkittyneen yskän aiheuttaja on useimmiten flunssa tai poskiontelontulehdus, mutta taustalla voi olla myös muita syitä. Jos yskä on kestänyt kauemmin kuin kahdeksan viikkoa, on syytä hakeutua lääkäriin jatkotutkimuksiin.

2. Voiko flunssan kestoa lyhentää kotikonstein?

Lepo on flunssaisen tärkein tehtävä, sillä flunssan etenemistä ja sen oireita voi helpottaa merkittävästi vain lepäämällä. On myös näyttöä siitä, että C-vitamiini ja sinkki voivat isoina annoksina nautittuina lievittää flunssan oireita ja lyhentää sen kestoa. Tupakoivat kärsivät hengitystietulehduksista muita useammin, joten tupakoinnin lopettaminen kannattaa – silloin flunssakin iskee harvemmin.

3. Mistä tietää, pitääkö flunssaisena jäädä töistä kotiin?

Sairaana ei pidä mennä työpaikalle. Varsinkin fyysisesti kuormittavissa ammateissa työskentelevälle lyhyt sairauspoissaolo taudin alkuvaiheessa tekee hyvää, jotta keho pääsee toipumaan ja jälkitaudeilta vältytään. Kuulostele omaa oloasi ja lepää sen mukaan. Työpaikalle ei kannata lähteä tartuttamaan toisia, jos olo on vetämätön ja tukkoinen.

4. Lapsi yskii öisinkin eikä pysty nukkumaan. Voinko antaa hänelle yskänlääkettä?

Yskänlääkkeet eivät helpota lasten yskän oireita. Pahimmassa tapauksessa yskänlääkkeet voivat aiheuttaa lapselle vakaviakin haittavaikutuksia, kuten sydämen rytmihäiriöitä, aistiharhoja, tajunnan häiriöitä ja jopa aivovaurioita. Yskä paranee useimmiten alle kolmessa viikossa ilman lääkehoitoakin. Tarvittaessa yli 1-vuotiaiden lasten oireita voi kokeilla helpottaa hunajan avulla. Anna lapselle noin kaksi teelusikallista hunajaa puoli tuntia ennen nukkumaanmenoa. Muistakaa pestä hampaat hunajan ottamisen jälkeen! Reikiintymisriskin takia hunaja sopii vain hetkelliseksi lapsen yskän helpottajaksi.

5. Milloin flunssaisena kannattaa lähteä lääkäriin?

Jos vointisi muuttuu hyvin huonoksi, kannattaa hakeutua lääkäriin. Poikkeuksellinen väsymys, hengenahdistus tai rintapisto saattavat viitata vakavampaan infektioon, jolloin on syytä tarkastuttaa tilanne. Lähde lääkäriin myös, jos jo paranemassa olleen taudin oireet pahenevat uudestaan tai yskä jatkuu yli kahdeksan viikkoa.

6. Milloin liikunnan voi taas aloittaa flunssan jälkeen?

Urheilun voi aloittaa turvallisin mielin vasta, kun yleisoireita ei enää ole ja olo tuntuu terveeltä. Nyrkkisääntönä elimistöllä menee vähintään flunssan keston verran aikaa palautumiseen. Treeneihin kiirehtiminen on turhaa, sillä siitä ei ole terveydelle hyötyä. Liian aikainen liikkuminen voi sen sijaan kostautua vakavilla jälkitaudeilla, kuten keuhkokuumeella tai sydänlihastulehduksella, joka voi johtaa jopa pysyvään sydänvikaan. Kuntoliikunnan voi aloittaa omien voimien rajoissa yleensä 3–5 päivän lepäämisen jälkeen.

7. Kannattaako influenssarokotusta ottaa, kun saatan siitä huolimatta saada flunssan?

Kausi-influenssa on kokonaan eri tauti kuin tavallinen flunssa. Vaikka flunssan ja influenssan oireet ovat samankaltaiset, influenssa alkaa usein äkillisemmin, ja sen oireet ovat rajummat ja kestävät pidempään. Influenssarokote ei suojaa flunssalta, mutta antaa tehokkaan suojan influenssaa vastaan. Parhaimmillaan se estää terveillä työikäisillä 5–8 influenssaa kymmenestä. Rokotetulla henkilöllä taudin kesto on myös lyhyempi kuin rokottamattomalla. Flunssaan ei ole rokotetta kuten influenssaan, mutta sairastumista voi torjua pesemällä käsiä ahkerasti.

JAA