Alkusyksynä moni parisuhde kriisiytyy – tämä näkyy soittopiikkinä tukipuheluissa

Alkusyksy ja vuodenvaihde ovat aikoja, jolloin moni parisuhde kriisiytyy. Reilun vuoden verran palvelleessa Parempi yhteys -tukipuhelimessa tämä näkyy piikkinä soittojen määrässä.

– Soittajista kolmannes eli 32 prosenttia on ollut miehiä kuluvan vuoden aikana. Monet soittajista kertovat, etteivät he puhu näistä asioista kenellekään muulle, edes puolisolleen. Syyksi ilmoitetaan luottamuspula tai kunnioituksen puute, kertoo projektikoordinaattori Tanja Kallio parisuhdepuhelinta ylläpitävästä Parempi avioliitto ry:stä.

Tukipuhelimeen voi soittaa täysin anonyymisti, joka takuulla madaltaa yhteydenottokynnystä. Keskimäärän puhelut ovat melko pitkiä, puolesta tunnista puoleentoista.

– Monille ajatus pariterapiasta on vielä vieras, tai puoliso on haluton lähtemään mukaan. Puhelinpalvelulla tavoitamme hyvin myös haja-asutusseuduilla asuvat parit, joille terapia- tai kurssitarjontaan osallistuminen voi pitkien etäisyyksien takia olla vaikeaa. Parhaimmillaan puhelinkeskustelu antaa käytännön työkaluja ongelmien purkamiseen ja herättää toivon, että juuri sillä hetkellä toivottomalta tuntuvaan tilanteeseen on olemassa hyvä ratkaisu.

”Monissa parisuhteissa peruskommunikaatiotaidoissa on isoja haasteita”

Joskus yhteydenotto on ensimmäinen askel hakea apua arjen haasteisiin, osa soittajista on taas hakenut apua jo monelta luukulta.

– Puheluista käy ilmi, että monissa parisuhteissa peruskommunikaatiotaidoissa on todella isoja haasteita. On paljon riitaa, puhumattomuutta, syyttelyä, huutamista ja kykenemättömyyttä käsitellä ristiriitatilanteita. Monet näistä ongelmista olisi ratkaistavissa käytännön taitoja ja pelisääntöjä hiomalla, sanoo Kallio.

Parempi yhteys -tukipuhelin päivystää kolmena päivänä viikossa, keskiviikosta perjantaihin, ja maksaa paikallisverkkomaksun verran. Puhelimessa neuvontaa antavat koulutetut avioliittotyöntekijät.

Soittaja ohjataan puhelun jälkeen kertomalla esimerkiksi tukiparitoiminnasta tai parisuhdekursseista. Parempi avioliitto ry järjestää runsaasti tapahtumia valtakunnallisesti ympäri vuoden, ja vuosittain niihin osallistuu yli 1350 paria.

JAA