Skoolataan herra kreiville!

Muun muassa tenori Jyrki Anttila nousee Järvenpää-talon lavalle operettigaalassa parin viikon kuluttua.

Silloin luvassa on kuudesta eri operetista koottu esitys, jonka sitoo yhteen käsikirjoitetut repliikit.

-Olemme kuunnelleet Saksassa toteutettuja operettigaalakonsertteja, jotka ovat näyttäneet ja kuulostaneet todella hauskoilta ja sisältäneet upeaa musiikkia, siksi aiemmin toteutetut produktiomme saivat nyt jatkoa, Anttila kertoo.

Suomalaiset ovat aina rakastaneet operettia. Tekijöilleen operetti on vaativa sekä laulullisesti että näyttämöllisesti.
-Järvenpään esityksessä on luvassa operettimusiikin parhaimmat, hekumallisimmat ja hauskimmat numerot, Anttila lupaa.

Konserttiin haluttiin sisällyttää sekä rakastetuimpia klassikoita että Suomessa harvemmin esitettyjä operetteja. Esimerkiksi Franz Lehárin Paganini on osa operettigaalaa.

-Omasta mielestäni Paganini on Lehárin paras operetti, Anttila sanoo.

Konsertissa kuullaan parhaimpia paloja opereteista kuten Wieniläisverta, Paganini, Hymyn maa ja Lintukauppias.

Maljanne, herra kreivi! -operettigaalassa solisteina ovat Suomen eturivin laulajiin kuuluvat Jyrki Anttila, Aki Alamikkotervo, Jouni Kokora, Ville Salonen, Tiina-Maija Koskela ja Tiina Vahevaara.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.