Lakisääteinen pelastussuunnitelma tunnetaan heikosti.

-Jopa 66% asukkaista ei tunne talonsa pelastussuunnitelmaa

Kiinteistöliitto jäsenyhdistyksineen ja yhteistyökumppaneineen järjestää Turvallinen taloyhtiö -kiertueen, jonka tavoitteena on edistää asuintalojen turvallisuutta ja riskeihin varautumista.

”Taloyhtiön turvallisuus on laaja kokonaisuus. Lakisääteisiä velvoitteita on useita, kuten pelastussuunnitelman laatiminen ja paloturvallisuussäännösten noudattaminen. Lain noudattamisen lisäksi fiksu taloyhtiö varautuu myös muihin riskeihin: esimerkiksi taloudellisiin riskeihin varautuminen sekä vakuutuksista huolehtiminen ovat tärkeitä tehtäviä”, kertoo Kiinteistöliiton lakimies Kaisu Terkki.

Turvallinen taloyhtiö -kiertueella pyritään antamaan eväitä taloyhtiöiden turvallisuuden lisäämiseen eri näkökulmista. Kiertueen järjestää Kiinteistöliitto yhteistyössä alueellisten jäsenyhdistysten ja SPEKin kanssa.

Turvallinen taloyhtiö -kiertue pyrkii  edistämään asuintalojen turvallisuutta sekä riskeihin varautumista.

Kiertueen ensimmäinen tapahtuma oli keskiviikkona 21.9. Vantaalla Heurekassa. Syksyn ja talven aikana kiertuetapahtumia järjestetään kahdeksalla paikkakunnalla eri puolilla Suomea. Ohjelmassa on asiantuntijaluentoja taloyhtiön turvallisuuteen liittyen sekä mahdollisuus kysyä asiantuntijoilta oman taloyhtiön tilanteeseen liittyviä kysymyksiä.

”Pelastussuunnitelman viestimiseen tarjolla hyviä välineitä” – asiantuntijayritykset tarjoamassa ratkaisuja

Turvallinen taloyhtiö -kiertueelle osallistuu myös kymmenen kiinteistöalan yritystä, joiden tarjoamien palvelujen avulla voidaan parantaa kiinteistön turvallisuutta.

Ratkaisuja löytyy muun muassa pelastussuunnitelmien parempaan viestimiseen asukkaille.

”Pelastussuunnitelma ei auta tositilanteessa, jos asukkaat eivät tunne sitä”, sanoo kiertueella mukana olevan Talokeskuksen kiinteistöturvallisuudesta vastaavan yksikön päällikkö Harri Lassila.

”Pelastussuunnitelmien viestimiseen löytyy markkinoilta sähköisiä ratkaisuja perinteisen ilmoitustaululla tiedottamisen tueksi. Myös suunnitelman ylläpito ja päivittäminen onnistuvat helposti näiden järjestelmien avulla”, Lassila kuvaa.

Kiertueen ohjelma ja ilmoittautumisohjeet: www.taloyhtio.net/turvallinentaloyhtio

JAA