Upeaa historian havinaa – katso kuva 1920-luvun Keravasta

Hakasalmen huvilassa on nähtävillä 100 ja rapiat -niminen valokuvanäyttely. Näyttely koostuu seitsemän satavuotiaan helsinkiläisen kiehtovista elämäntarinoista ja suurikokoisista, uutta ja vanhaa yhdistävissä muotokuvakollaaseista. Kollaasit on kuvannut ja koostanut valokuvataiteilija Vesa Tyni, joka on kansainvälisesti palkittu helsinkiläinen valokuvaaja ja tunnettu varsinkin muotokuvistaan.

Valokuvanäyttelyssä on nähtävillä myös Keravalla lapsuutensa viettäneen Jaakko Estolan kuvia. Yhdessä kuvista Jaakko on serkkunsa kanssa Keravalla 1920-luvulla. Estola syntyi Hyvinkäällä 1918, mutta lapsuus on vietetty kokonaisuudessaan Keravalla. Sotien aikana Estola toimi tykistön tulenjohtajana ja väestönsuojelutehtävissä Helsingissä. Jäätyään eläkkeelle Hankkijalta, hän on muun muassa pelannut lentopalloa Sikariportaassa.

Satavuotiaita yhdistää hersyvä elämäniloinen asenne

Estolan tarinan lisäksi 100 ja rapiat -valokuvanäyttelyssä perehdytään myös muiden satavuotiainen tarinoihin. Vaikka melkein kaikilla näyttelyyn tekoon osallistuneilla satavuotiailla on juuret muualla – Pohjanmaalla, Hämeessä, luovutetussa Karjalassa, Ahvenanmaalla – on yhdistävänä tekijänä Helsinki, jossa suurin osa elämästä on vietetty. Sen lisäksi heitä yhdistää hersyvän elämäniloinen asenne. Haastatteluista nousseet muistot muodostavat katkelmallisen mutta kaikessa inhimillisyydessään kuvaavan kokonaisuuden satavuotiaan Suomen vaiheista. Hakasalmen huvilan seiniltä voikin lukea tarinoita yksittäisten ihmisten tavallisesta arjesta, mutta samalla suurista yhteiskunnallisista muutoksista.

Elämäntarinat ovat hyvin erilaisia: mukana on muun muassa rakennusmies, suurperheen äiti, diakonissa ja huippu-urheilija. Yhteinen historia kulkee kuitenkin rinnalla. Monien perheet ovat olleet suuria ja toimeentulo joskus niukkaa. Koulua on käyty niin kiertokoulussa kuin yliopistossa. Sotavuodet näkyvät kaikkien elämässä: nuoruus päättyi talvisodan syttymiseen vuonna 1939. Rauhaa seurasi jälleenrakennus ja monilla muutto kaupunkiin. Lapset kasvoivat ja Suomi vaurastui. Matkustamaan päästiin niin työn puolesta kuin vapaa-ajallakin.

Näyttelyä varten on käyty läpi satavuotiaiden kotialbumeita ja valittu sopivia kuva-aarteita kuvittamaan heidän elämäntarinoitaan. Hakasalmen huvilassa voi myös kokeilla, miltä itse näyttäisi, jos takana olisi sata vuotta elämänkokemusta. Varta vasten 100 ja rapiat -näyttelyä varten rakennettuun vanhennuskoneeseen voi astua sisään rypistettäväksi kuvankäsittelyn keinoin. Muistoksi saa pientä maksua vastaan valokuvan itsestään sadan vuoden kunnioitettavassa iässä.

100 ja rapiat -näyttely on nähtävillä 25.3.2018 asti. Näyttelyyn on vapaa pääsy.

JAA