Senioreille liikuntapuisto Järvenpäähän

Järvenpään kaupunki on satsannut Tuusulanjärven Rantapuiston viihtyvyyteen ja toiminnallisuuteen eri-ikäisille. Ensin peruskorjattiin lasten leikkipuisto, sitten rakennettiin skeittipuisto ja nyt valmistui liikunnallinen senioripuisto.

Avajaisissa näkyi paljon iloisia kasvoja ja moni sanoi aikovansa keväästä alkaen viettää puistossa aikaa.

-Tänne tullaan ihan varmasti, herra X lupasi vaimonsa rouva X:n kanssa.

Parisatapäiselle avajaisyleisölle tarjottiin räntäsateen keskellä puheiden lisäksi kahvia, yhteislaulua, musiikkiesityksiä sekä puistojumppaa. Ohjelmassa oli myös liikuntalaitteiden käyttöopastusta. Jalkaprässi-,stepperi- ja venyttelypaikoilla lihaskunto- ja tasapainoharjoitteluun sai opastusta vapaaehtoisilta liikuntaluotseilta ja kaupungin liikuntaväeltä.

Puistoa kiertää hyvät kaiteet, joihin voi tukeutua kävellessä. Puistoalueella on myös moderni yleisövessa.

 

JAA