Hajusi voi saada vierustoverisi voimaan pahoin

Tuoksutko liikaa julkisissa liikennevälineissä? Suomessa on puoli miljoonaa vahvasti tuoksuherkkää, ja joku heistä voi istua vieressäsi junassa tai bussissa. Tuoksuherkkyydellä tarkoitetaan erilaisten tuoksujen ja hajujen aiheuttamia fyysisiä oireita kuten nuhaa, päänsärkyä ja pahoinvointia. Julkinen liikenne on Allergia-, iho- ja astmaliiton tekemän tutkimuksen mukaan yksi yleisimmistä paikoista, joissa tuoksuherkät saavat oireita.

– Harva tulee ajatelleeksi, että aamun haju- tai partavedet tuoksuvat melko voimakkaasti ja voivat esimerkiksi julkisessa liikennevälineessä aiheuttaa tuoksuherkälle heti aamutuimaan päänsäryn tai pahan olon, sanoo viestintäpalveluiden johtaja Niki Alanko Allergia-, iho- ja astmaliitosta.

Tuoksuherkkyys on eri asia kuin hajusteallergia, joka tarkoittaa iholla ilmenevää kosketusallergiaa kosmetiikan hajusteille. Myös tupakan haju tai voimakas hien haju voivat laukaista haju- ja partavesien ohella oireita tuoksuherkälle. Hajusteita kannattaakin käyttää maltillisesti ja tupakka on hyvä tumpata reilusti ennen liikennevälineeseen nousua.

Tuoksuton päivä järjestetään tänä vuonna ensimmäistä kertaa 1.11.2018.

JAA