Ravintola Kapsäkissä yhdistyvät kulttuuri, taide ja hyvä ruoka

On ihana kesäilta ja suuntaan kohti Ravintola Kapsäkkiä. Olen kuullut, että ravintolan menu on uusittu, joten täytyyhän se käydä testaamassa. Lähestyn ravintolaa, näen edessäni lähes täyden terassin, josta kantautuu lempeä puheensorina. Tämän lisäksi ravintolan etualalla on piirretty katuliiduilla lapsuudesta muistuttava ruutuhyppelyruudukko. Tulen heti hyvälle mielelle.

Otan askeleen ravintolan sisään ja minut otetaan iloisesti vastaan. Tunnelma on rento ja minulla on heti kotoinen olo. Asetun pöytään ja saan eteeni Kapsäkin menun. Menu on rajattu, mutta silti minulle tulee pienoinen valinnan vaikeus. Haluaisin kokeilla kaikkia annoksia. Alkuruoaksi valitsen lopulta Toast Skagenin maalaisperunalastuilla. Hetken odottelun jälkeen eteeni tuodaan kaunis ja houkutteleva annos. Maistan ensiksi maalaisperunalastuja ja makuhermoni ovat taivaassa. Ihanan rustiikkisen leivän päällä on makoisa katkaraputäyte, punasipulin, kananmunan ja maalaissipsien kera. Annoksesta yhdistyvät raikkaat maut, mehukkuus ja rapeus: ah, mikä ihana yhdistelmä.

Alkuruoan jälkeen otan pääruoaksi caesarsalaatin katkaravuilla. Tämän lisäksi vaihtoehtoina olisi ollut paahdettua nieriää korvasienimuhennoksella ja ylikypsää karitsanlapaa kevätvihannespaistoksella. Saan eteeni näyttävän annoksen, joka on kuin puoli ruokaa. Otan maistiaisen ja olen onnellinen, että päädyin Ravintola Kapsäkkiin. Annos vie nälän mennessään, mutta tietenkin minun on vielä maisteltava jälkiruoka. Kyllähän nyt sillekin on vielä tilaa löydyttävä.

Ravintola Kapsäkin jäätelöannoksen makumuisto elää mielessäni vielä kauan. Kuva: Ira Juvonen.

Täyden vatsan vuoksi päädyn valitsemaan raparperipiirakan sijaan jäätelöannoksen. Jäätelö on Kolmen kaverin jäätelöä. Makuvaihtoehtoina on suklainen piparminttu, kardemummalla höystetty mustikka sekä mansikka. Pitkän pohdinnan jälkeen päädyn mansikan makuiseen vaihtoehtoon. Saan eteeni kauneimman annoksen, jonka olen eläissäni nähnyt. Mansikkajäätelön kaverina on makeaa hilloa, tuoreita marjoja sekä rapeaksi valmistettuja marjoja. Onneksi annoin jälkiruoalle vielä mahdollisuuden, vaikka vatsani ei melkein siihen suostunut. Annos on aivan taivaallinen.

Ravintola Kapsäkissä on tarjolla lounasta maanantaista perjantaihin aina klo 11.00-14.00, mutta jos haluaa käydä maistelemassa kolmen aterian menun, niin se on saatavilla tiistaista lauantaihin klo 16.00 alkaen. Ravintolan Kapsäkin tunnelma on niin rentouttava ja miellyttävä, että siellä voi kokoontua ystävien kesken viettämään aikaa pelkän juomapuolenkin kera.

Toimittaja Ira Juvonen