Nousiko oppilaiden matkasta kohu talousmatematiikan osaamisen takia?

Näkökulma: Käytännön matematiikan opetuksessa koululaisia opetetaan hintalukutaitoisiksi. Kun oppi on mennyt riittävän hyvin päähän, niin voi käydä kuten nyt kävi MYK:n lukion toisluokkalaisille. Siis kun päätökset tekee kustannuslähtöisesti, niin jäävät muut tekijät helposti huomioimatta.

Jos maamme päämediassammekin useampana päivänä runsaasti palstatilaa saaneen lukioporukan Ruotsinmatka olisi tehty päivää myöhemmin, ei kukaan olisi kiinnittänyt siihen mitään huomoita. Korkeintaan matkalta palaavia nuoria olisi hieman kotona saatettu tentata hieman muista syistä. Mutta kun koulussa saatuja matikan oppeja hyödyntäen oppilaat lähtivät risteilylle jo torstaina, niin johan siitä meteli nousi. Eikä ollenkaan sen johdosta, että tässä olisi näytetty erinomaista osto-osaamista, torstain risteilymatkan kun saa jopa murto-osahintaan perjantain lähtöihin verrattuna, vaan framille nostettiin säästöjen mukanaan tuoma välttämätön lieveilmiö, eli luvaton poissaolopäivä koulutyöstä.

Nyt jännityksellä odotamme rehtori Aki Holopaisen kantaa asiaan. Palkitaanko oppilaat hienosta matematiikan soveltamisesta ja satojen eurojen säästöistä vai tulkitaanko tässä vain tylsästi koululakia. Ehkä kaikkia tyydyttävä ratkaisu voisi olla matkalla olleille kotitehtäväksi määrättävä ruotsinkielinen essee, jossa pohditaan saavutetun kustannussäästön todellista hyötyä huomioiden asian saama piinaava julkisuus.

Kuvassa Munkkiniemen Yhteiskoulun rehtori Aki Holopainen