Kontulan metroaseman suosio kasvaa: jo yli 10 000 matkustajaa päivässä

Kontulan metroasemalla metroon nousijoiden määrä on noussut kolmessa vuodessa 15,6 prosentta. Vuonna 2018 Kontulan metroasemalla laskettiin keskimäärin 11 100 nousijaa arkipäivän aikana. Vuonna 2015 nousijoita oli 9600.

Kontulan metroasema on tuoreen matkustajatilaston mukaan suositumpi kuin esimerkiksi Helsingin Yliopiston, Lauttasaaren, Tapiolan ja Keilaniemen metroasemat. Kontula päihittää kirkkaasti myös Espoon Otaniemessä sijaitsevan Aalto-yliopiston aseman, jolla mitattiin viime vuonna keskimäärin 7 300 nousijaa.

Helsingin kaupungin liikennelaitoksen HKL:n tilaston mukaan metron käyttäjämäärät ovat kasvaneet kaikilla Itä-Helsingin metroasemilla Rastilaa ja Myllypuroa lukuunottamatta.

Kaikkein rajuimmin Helsingissä on noussut Kalasataman metroaseman nousijoiden määrä, jopa 79 prosenttia vuodesta 2015. Nousijoiden määrä on noussut suhteellisesti paljon myös Rautatientorin ja Sörnäisten metroasemilla.

HKL on julkaissut Helsingin ja Espoon metroasemien käyttäjämäärien tilaston verkkosivullaan äskettäin. Käyttäjämäärät ovat kaikkien arkipäivien keskiarvo tammi-kesäkuussa 2018.

Jani Jakonen

JAA