Malminkartanonhuipulle ideoidaan rinneliikunta-aluetta

Juuri valmistuneessa Malminkartanonhuipun ideasuunnitelmassa esitetään alueen rinteisyyttä hyödyntävinä uusina toimintoina muun muassa rinneliikunta-aluetta. Lisäksi esitetään nykyisten, porrasliikunnassa hyvin suosittujen portaiden leventämistä ja valaisemista sekä uusien ruuhkaa vähentävien ja alueen reittejä monipuolistavien lyhyempien portaiden rakentamista mäen molemmille puolille.

Alamäkipyöräily on huomioitu siten, että suunnitelmassa on esitetty alue, joka voidaan aidata ja vuokrataalamäkipyöräilijöiden käyttöön. Ideasuunnitelmassa on esitetty myös kevyempiä toimenpiteitä, kuten kasvillisuuden hoitoa, jolla mahdollistetaan osaltaan alueen toiminnallista kehittämistä, turvataan alueelta avautuvia näkymiä sekä monipuolistetaan alueen luontoa.

Malminkartanonhuippu on ympäristöltään, luonnoltaan ja toiminnoiltaan omaleimainen. Alueen voimakkaat maastonmuodot ja huipun korkeus tekevät siitä vahvan alueellisen maamerkin. Korkeuserot mahdollistavat myös monia rinnetoimintoja sekä luovat alueelle vaihtelevat luonnonolot. Ideasuunnittelussa on pyritty alueen omaleimaisuuden säilyttämiseen erilaiset näkökulmat huomioon ottavalla ja yhteen sovittavalla tavalla.

Malminkartanonhuipun analyysi ja ideasuunnitelma on tehty kaupungin Lähiöprojektin ja eri virastojen yhteistyönä. Ideasuunnitelma on ensimmäinen osa Malminkartanon uudistushanketta ja sen on laatinut Ramboll Finland Oy. Tavoitteena oli koota yhteen alueen nykytilaa ja käyttöä koskevaa tietoa sekä antaa suuntaviivoja alueen kehittämiselle. Ideasuunnittelussa on yhdessä alueen asukkaiden ja alueen käyttäjien kanssa tunnistettu huipun alueen erityispiirteitä ja vahvuuksia sekä ideoitu mahdollisuuksia kehittää virkistysalueen monipuolisuutta, laatua ja kestävää käyttöä. Ideasuunnitelma toimii pohjana alueelle tehtäville tarkemmille toteutukseen liittyville suunnitelmille.