Kivikon robottibussi on kohdannut monenlaisia vaikeuksia – kokeilu päättymässä

Robottibussin liikennöinti jatkuu Itä-Helsingin Kivikossa virallisesti 16. marraskuuta asti, mutta teknisten ongelmien vuoksi automaattinen pikkubussi on ollut pois käytöstä 25. lokakuuta lähtien.

-Tätä ennen bussi oli myös pidempiaikaisesti varikolla 9. – 19. lokakuuta samankaltaisista teknisistä oireista johtuen, jotka oletettiin saaneen korjatuksi. Liikennöinti ei siis ole vielä virallisesti päättynyt ja bussin valmistajalta odotetaan analyysiä ja tietoa, josko ajoja voitaisiin vielä tänä vuonna jatkaa nämä muutamat suunnitellut viikot, kertoo projektipäällikkö Eetu Rutanen Metropolia Ammattikorkeakoulu Oy:stä.

Robottibussi aloitti liikennöinnin Kivikossa viime toukokuussa. Kokeilun aikana on kertynyt runsaasti hyödyllisiä kokemuksia robottibussin liikennöinnistä normaalin liikenteen joukossa.

-Ennen kaikkea havaittiin, että kyseessä olevan bussin tekniset ominaisuudet eivät ole sillä tasolla, että voitaisiin ajaa Kivikonlaita-tien kaltaisella kohtalaisen vilkkaasti liikennöidyllä ja robottibussin huippunopeuteen nähden korkean nopeusrajoituksen tiellä, Eetu Rutanen kertoo.

Robottibussin huippunopeus on 18 kilometriä tunnissa kun Kivikonlaidan nopeusrajoitus on 50 kilometriä tunnissa. Kokeilun aikana nopeusrajoitus laskettiin 40 kilometriin tunnissa, mutta siltikään tien profiili ei suosi hitaasti kulkevaa ajotapaa.

Ongelmia ovat aiheuttaneet esimerkiksi ohitustilanteet, kun muut ajoneuvot ohittavat bussin ja palaavat takaisin samalle kaistalle bussin eteen. Tällöin bussi jarruttaa tarpeettomasti ja melko voimakkaasti, vaikka kaistalle palaaminen tapahtuisi verrattain pitkänkin matkan päästä normaalin autoilijan näkökulmasta.

-Bussin hidas ajonopeus on toisaalta saanut muut tienkäyttäjät tekemään myös ohituksia vaarallisissakin paikoissa. Bussi ei ole itse sinänsä aiheuttanut mitään vaaratilanteita.

Bussiin on ohjelmoitu erilaisia risteystilanteita, jotka se kykenee selvittämään automaattisesti tietyissä olosuhteissa. Kivikon reitillä olevaa isoa Savikiekontien ja Kivikonlaidan risteystä bussi ei kuitenkaan kykene selvittämään automaattisesti.

-Tässä kohtaa bussi pysähtyy risteykseen ja operaattorin on annettava bussille lupa jatkaa matkaa painamalla painiketta bussin sisältä löytyvästä näyttöpaneelista. Toisaalta reitillä olevasta liikenneympyrästä bussi on selviytynyt kohtalaisen hyvin.

Välillä bussi on jarrutellut reitillä ihmissilmälle näkymättömistä syistä sekä pysähtynyt silloin tällöin kokonaan.

Eetu Rutasen mukaan liikennöinnistä saatujen kokemusten perusteella voidaan todeta, että kustannustehokasta liikennöintiä, jossa yksi henkilö valvoisi useampaa bussia ei ole vielä mahdollista harjoittaa ainakaan käytössä olevalla kalustolla Kivikon kaltaisella reitillä.

-Kivikon robottibussilinja 94R täydentäen HSL:n joukkoliikennettä on ollut ensimmäinen laatuaan Suomessa ja mahdollisesti koko maailmassa. Arvokasta tietoa ja kokemuksia on saatu yhteistyössä, ja joukkoliikenteen tilaajan valmiuksia mahdollisen aidon etävalvotun robottibussilinjan toteuttamiseen tulevaisuudessa on saatu lisättyä.

Robottibussi on liikennöinyt arkisin kello 9-15. Reitti kestää noin viisi minuuttia. Kyyti on ilmainen. Matkustajia on tähän mennessä ollut 1296.

Jani Jakonen

JAA