Herttoniemeen on valmistunut kilometrin pituinen melumuuri

Itäväylän ja metroradan väliin Herttoniemessä on rakennettu viime talvesta lähtien vihreää pitkää meluestettä. Melueste on nyt pääosin valmistunut, mutta loppusyksyn aikana alueella tehdään vielä joitakin istutus- ja päällystystöitä. Melueste liittyy Itäväylän laajamittaisiin muutostöihin, joihin kuuluvat esimerkiksi Suunnittelijankadun uuden sillan rakentaminen.

Itäväylän reunaan pystytetty melueste on neljä metriä korkea. Melueste on yhtenäinen teräs- ja lasirakenteinen melueste. Projektinjohtaja Jukka Väisänen Helsingin kaupungilta kertoo, että melueste on aika tarkkaan kilometrin pituinen. Este on tehty kahdessa urakassa. Väisänen ei tiedä, onko kyseessä mahdollisesti koko Helsingin pisin melueste.

Melueste on suunniteltu suojaamaan Länsi-Herttoniemen vanhaa asuntoaluetta Itäväylän katumelulta. Samalla melumuuri peittää metrosta näkyvät maisemat Herttoniemen yritysalueen suuntaan. Melueste ulottuu Herttoniemen metroasemalta Siilitien metroasemalle.

JAA