Helsinkiläisten taideteokset empatiasta valtaavat metroasemat

Touko-kesäkuun aikana yli 200 nykyistä ja tulevaa helsinkiläistä on tutkinut työpajoissa taiteilijoiden ohjauksessa empatian teemaa. Syy tähän on ollut kaupunkilaisten taideprojekti Ole hyvä Helsinki, joka valtaa metroasemien entiset mainospinnat. Taideteokset ovat esillä kymmenellä metroasemalla 2.9. alkaen kevääseen 2018 saakka.

Yli 400 suurta mainostaulua täyttyy teoksista, joissa käsitellään empatiaa useista erilaisista näkökulmista. Taiteellisina tekniikoina on käytetty muun muassa sarjakuvaa, valokuvausta, grafiikkaa, sekatekniikoita, videota ja ääntä.

Teoksista voi nauttia Ruoholahden, Kampin, Rautatientorin, Helsingin yliopiston, Hakaniemen, Sörnäisten, Herttoniemen, Itäkeskuksen, Kontulan ja Mellunmäen asemilla.

JAA