Yksi ihminen pystyy mihin vain – Ritva von Hartzell on oiva esimerkki siitä

Laajasalon Jollaksessa asuva Ritva von Hartzell on saanut neuvoteltua Nosto-pankkiautomaatin läheiseen Alepaan. Eläkkeellä oleva kirjailija haluaakin esimerkillään osoittaa, että ihminen voi saada paljon aikaan ilman mitään järjestöjä tai muita taustalla vaikuttavia tekijöitä. Nosto-automaatin neuvotteleminen Alepan läheisyyteen ei suinkaan ole ainoa asia, jonka Ritva on tehnyt muiden hyväksi.

– Olen majoittanut maahanmuuttajia sekä auttanut alkoholisoituneita ja asunnottomia, Ritva aloittaa.

Tämän lisäksi hän on valittanut HSL:lle liian pitkistä vuoroväleistä sekä pyytänyt pikkubussin ajamaan alueella myös viikonloppuisin.

Naisella on paljon suunnitelmia jo uusien kohteiden varalle. Tässä siitä yksi esimerkki.

– Jos Jollas-instituutti muutetaan asunnoiksi, haluan sinne kaupunginasuntoja, sillä omistusasujilla, joita täällä on kaavallisesti suhteettoman paljon, ei ole yksinoikeutta merinäköalaan, eikä meri ole syypää sille, että sillä rahastetaan. Jollas-kartanoon toivon anniskeluravintolaa ja cateringiä, sillä Karjalaisten kesämajasta ei saa edes olutta ja siideriä. Lähimmät juottolat sijaitsevat Laajasalon kauppakeskuksessa kilometrien päässä, Ritva kertoo.

”Uskaltakaa toimia hyvien asioiden puolesta”

Ritvan pyrkimys hyvään on osittain lähtöisin hänen äitinsä sanoista. Hänen äitinsä nimittäin sanoi, että lähimmäisiä tulee aina auttaa. Tämä neuvo on pysynyt von Hartzellin matkassa aina.

– Yritän toimia oikeudenmukaisesti. Jos koen vääryyttä, niin puolustaudun ja puolustan myös muita, hän sanoo.

Ritva haluaa rohkaista ihmisiä välittämään toisistaan. Hän sanookin, että kenellä voi olla niin kiire, että ei pysty pysähtymään jonkun läheisen vuoksi.

– Uskaltakaa toimia hyvien asioiden puolesta. Muuten inhimillisyys katoaa kokonaan, hän summaa.

JAA