Hakaniemeen halutaan toriparkki: ”tällaisissa paikoissa autopaikkoja tarvitaan”

Helsingin Hakaniementorille on juuri valmistunut runsaasti uusia runkolukittavia polkupyörätelineitä. Lähivuosina Hakaniementorille saatetaan rakentaa myös satoja autojen parkkipaikkoja, mikäli vuosia sitten kariutunut hanke maanalaisesta pysäköintilaitoksesta tällä kertaa etenee toteukseen.

Toriparkit ovat yleisiä hankkeita Suomen maakuntakaupungeissa, mutta toriparkit eivät edusta mennyttä maailmaa Helsingissäkään.

-Tällaisissa paikoissa niitä autopaikkoja tarvitaan. Vaikka Helsingissä on maailman paras joukkoliikenne, tai niin ainakin halutaan sanoa, ei joukkoliikenneverkosto ole täysin kattava. Meillä on aika harvat vuorovälit pitemmällä oleviin lähiöihin, kuten myös ympäryskuntiin. Ihmiset päätyvät mieluummin omaan autoon, jos matka joukkoliikenteellä kestäisi vaikka tunnin, kertoo projektinjohtaja Sirpa Kallio Helsingin kaupungilta.

Hakaniemen toriparkin suunnittelu on virkamiesten mukaan järkevää siitä huolimatta, että Hämeentie muutetaan ainoastaan joukkoliikenteen ja pyöräilyn käyttöön.

-Toriparkki tarvitaan kahdesta syystä, Sirpa Kallio aloittaa.

Hakaniemen toriparkkia perustellaan ennen kaikkea Hakaniemen työpaikkojen määrän kasvulla ja asiointiliikenteellä.

-Alueella on aika vähän pysäköintipaikkoja ja monet uudet työntekijät, jotka kaikki eivät asu Helsingissä vaan tulevat ympäryskunnista, joutuvat käyttämään autoa työmatkoihinsa. Hyvin paljon on sellaisia toimitilojen vuokraajia, jotka hakevat uusia toimitiloja nimenomaan sen mukaan, onko niitä autopaikkoja tarjolla vai ei.

-Kauppahallin asiakkaat eivät nyt saa autoa oikein mihinkään, jos tekee kerralla suuremmat ostokset. Tämä on johtanut siihen, että esimerkiksi Kruununhaasta ihmiset käyvät tekemässä viikko-ostoksensa Arabiassa tai Kalasatamassa. Me toivomme, että he jäisivät ostoksille siihen Hakaniemeen.

Mikäli toriparkki toteutuu, Hämeentietä pitkin sinne ei voi autoilla.

-Sitten pysäköintilaitokseen tullaan joko Kallion pikkukatuja pitkin tai Sörnäisten rantatien kautta, Sirpa Kallio sanoo.

Kallion mukaan aiemmin haudattu pysäköintilaitoshanke näyttää tällä kertaa etenevän suotuisasti. Suunnitteluvaraus on myönnetty Antilooppi ky:lle ja varaus on voimassa vuoden 2020 loppuun. Parkkiluolan rakentaminen voi alkaa aikaisintaan Hakaniemen kauppahallin peruskorjauksen valmistuttua vuonna 2021.

-Uskon ja toivon, että hanke on toteutumassa kaikkien näiden vuosien jälkeen, Sirpa Kallio summaa.

Jani Jakonen

JAA