Etelän kesä

Ensimmäinen asia, jonka muistan täkäläisestä kesästä, oli järjettömältä tuntunut kuumuus. Avara ja vanha omakotitalo kainuulaisessa pikkukaupungissa olisi epäilemättä ollut kenen tahansa tiivistämisintoisen remonttimiehen haasteellinen unelmakohde, mutta toisaalta eristeiden vaihtelevuus takasi sen, että ilmavirtaa riitti joka huoneessa, vaikka lämpöasteita olisi ollutkin reilusti yli hellelukemien. Etelärannikko tuntui ensimmäisinä hetkinä turruttavan kaikki aistit; joka paikassa oli valtavasti liikennettä linja-autoista lentokoneisiin, rannikkoilman kosteus tunkeutui ihon alle, vastavalmistunut asfaltti tuntui imeneen kaiken lämmön itseensä ja ihmisiä oli kaikkialla. Heillä oli kiire, he puhuivat nopeasti eikä miltei kukaan heistä kulkenut avojaloin. Äitini kehotti minuakin käyttämään kenkiä kaikkialla; Joku oli hyvinkin voinut rikkoa pulloja tai muuta särkyvää, joista olisi voinut jäädä lasinsiruja ihan minne tahansa. Läheinen joki ei pohjassa olevine lukuisine rojuineen soveltunut uimiseen, ja jos uimapaikan halusi löytää, sai sellaista hakea, jopa kymmenien kilometrien päästä. Elämänmuutos oli täydellinen.

Alkuvaikeuksien jälkeen, vuosia myöhemmin, asun edelleen täällä. Tämä on minun paikkani. On monia junan- ja autontuomia stadilaisia, jotka eivät oikeasti siis ole niitä virallisia stadilaisia, mutta kutsuvat itseään siksi. Hekin ovat tulleet tänne töiden tai opintojen tai vaikkapa rakkauden perässä. Jotkut ovat asuneet täällä koko ikänsä. Olipa historia millainen hyvänsä kenellä tahansa uusmaalaisella asukkaalla, ei käy kieltäminen, etteikö täältäkin löytyisi lukuisia hyviä puolia, vaikka jäisikin paitsi pienempien ja syrjäisempien paikkojen hyvistä puolista. Uimapaikkoihin saattaa olla matkaa, mutta on valinnanvaraakin; voi mennä Helsinkiin merenrantaan, Espooseen vaikkapa sille telttailijoiden kohtaloksi koituneelle niemenkärjelle, Keravanjoelle mattoja pesemään tai sitten sille tietylle tuusulalaiselle uimamontulle, jonne me emme kerran päässeetkään serkkujeni kerjätessä puheidensa perusteella suunsa pesemistä saippualla ja isoisän menetettyä hermonsa kesken menomatkan.

Mikäli siis tänä kesänä ei itse syystä tai toisesta tule tutuksi muualla Suomessa tai maailmalla vietettävän elämäntyylin kanssa, muistettakoot, että täällä on paljon sellaista, jota monet haluavat tulla katsomaan. Yritän samaistua siihen innokkaaseen Kaukoidästä tulleeseen mieheen, joka laivan rantautuessa Katajanokalle räpsi innostuneesti kymmeniä kuvia ja tuskin malttoi innostukseltaan kertoa tämän olevan hänen ensimmäinen kertansa Suomessa koskaan. Ehkä sitä voisi itsekin yrittää katsella omia kotimaisemiaan ikään kuin turistien silmin. Ympäristöönsä tottuneena se ei välttämättä käy niin helposti, kuin sellaiselta, joka on täällä oikeasti ensimmäistä kertaa, mutta kannattaa katsoa, mitä tänä kesänä on nurkan takana. Minulla kesään kuuluvat salkkariuusinnat, parvekkeella nautitut jäätelöt ja mansikat sekä se perinteinen, joskus alkoholinhuurteinen lähiön tyypillinen kesämeininki. Sivusta seurattuna siis.

Olipa kesä sitten täällä tai muualla, sateena tai aurinkon; nauttikaamme tästä, koska talvella tulemme kuitenkin kiroamaan sitä, miksi ihmeessä emme ole jo aikoja sitten karanneet jonnekin, jossa sääolosuhteet eivät tunnu suoranaisesti ihmisoikeuksien vastaisilta – ilkikurisesti sanoen – ja kaipaa menneitä lämpimiä ilmoja.

Hyvää kesää kaikille lukijoille!