Joulun esiinty(mättö)mät

Joulu tulla jollottaa, ja vuoden viimeisen kirjoituksen omistan heille, jotka esiintyvät joko harrastuksena tai työkseen tai sitten ihan muuten vain. Olipa kyseessä sitten jouluyönä tehtävä konsertti, jossa esiintyy oman suvun porukkaa, tai sitten ammattinäyttelijöiden valmistautuminen vuoden suosituimpaan ensi-iltaan, on kaikilla yleisön eteen menijöillä melkoinen ruljanssi edessään.

Minä ja muutama perheenjäseneni aiomme järjestää aiempien vuosien tapaan monikymmenpäisen yleisön keränneen jouluyön konsertin. Aloimme miettiä ohjelman runkoa jo syyskuussa, ja jo silloin tuntui siltä, että paketin kasaan saamisessa tulee kiire. Yhteneväisten esiintymisasujen lisäksi koko ohjelmiston saaminen esiintymiskuntoon on vaatinut paljon työtä. Ja näin jouluviikolla sitä työtä tehdään edelleen. Virheet muuttuvat harjoituskertojen lisääntyessä, mutta koskaan ei voida sanoa, ovatko ne olleet piilossa tähän saakka vai aiheutuneet harjoittelun myötä. Oli niin tai näin, niistä on pyrittävä eroon.

Oman osansa jännitykseen tuovat myös sääolosuhteet, jotka saattavat katkaista sähköt syrjäisestä kirkosta, tai yleisemminkin jyllännyt ankara flunssaepidemia, joka sai allekirjoittaneen kuulostamaan ensin Louis Armstrongilta ja hieman myöhemmin Bonnie Tylerilta ja joka onneksi ainakin minun kohdaltani on jo ohi. Puhumattakaan siitä, että esimerkiksi yksittäisen hiuskoristeen tai nuottisivun unohtuminen voisi merkitä koko paletin pilallemenoa. Jos hiuksia joutuu pyyhkimään taakse… tai koko kokonaisuus on pilalla kun tukka valahtaa taakse ja asun olomuoto muuttuu ihan toiseksi… Tai hetkinen. Mikäli yleisö ei tiedä, miten jonkun asian pitäisi mennä, se ei heitä haittaa. Se ei kuitenkaan ole huijaamista, vaan pikemminkin huomioon ottamista – yleisön nautinto ei saa katketa esiintyjän mokaan.

En kuitenkaan maalaa piruja seinille, vaan lupaan, että yleisö tulee tänäkin vuonna saamaan hyvän show:n. Moni ei välttämättä kuitenkaan tule ajatelleeksi sitä, miten paljon hyvä esitys vaatii. Älkää käsittäkö väärin – en itsekään ajattele koskaan esimerkiksi sitä, miten taloista saadaan suunniteltua niin kestäviä, vaikka niitä löytyy joka lähtöön. Kaikissa asioissa tarvitaan työtä, jotta ne saadaan onnistumaan hyvin – samoin niissä esityksissäkin.

Varsinkin ryhmässä kokonaisuuden hioutuminen hyväksi vaatii ensinnäkin mahdollisimman paljon auktoriteettia omaavan johtohahmon. Kapellimestarit, kuoronjohtajat ja ohjaajat viilaavat omissa ”laumoissaan” joka ikisen yksityiskohdan mahdollisimman hyvään kuntoon. Ja niitä yksityiskohtia löytyy paljon. Muistan lapsuudestani kapellimestarit, jotka epävireisiä ääniä kuullessaan laittoivat kaikki viulistit tai sellistit soittamaan saman kohdan vuoron perään kuullakseen, missä oli mennyt pieleen. He otattivat samoja kohtia joskus tuntikaupalla saadakseen ne kuulostamaan siltä, miltä pitikin. Soittajat saattoivat väsyä, mutta kapellimestareita toteltiin. Kukaan ei koskaan paiskannut selloa lattiaan ja uhannut lopettavansa – kaikki halusivat onnistua ja saada hyväksyntää. Eikä riittänyt, että osasi teknisesti – tulkinta oli vieläkin tärkeämpää. Toki ryhmässä sooloiluun ei ole varaa, mutta ryhmässä toisaalta on aina tiedettävä, mitä kukin tekee ja keskityttävä hoitamaan oma osuutensa kunnialla. Kehon lamaavasta ramppikuumeesta huolimatta.

Omasta puolestani toivotan kaikille – esiintymättömille ja esiintyville – hyvää joulua. Ja ehdotan, että annetaan kummallekin osapuolelle kunnioitusta ja hyvää tahtoa.

JAA