Vantaa kasvaa Espoota ja Helsinkiä nopeammin – Tuusula hiipuu

Kerava ja Järvenpää ovat kasvaneet alkuvuoden aikana suhteellisesti eniten Helsingin seudulla.

Järvenpään asukasluku on kasvanut viime tammikuun ja elokuun välisenä aikana 1, 4 prosenttia. Voimakkaimmin väestö on Helsingin seudulla kasvanut Keravalla, jossa kasvua on 1, 7 prosenttia.

Vantaan asukasluku on kasvanut tammi-elokuun aikana suhteellisesti paljon enemmän kuin Espoon ja Helsingin asukasluku. Vantaalla asuu nyt 226 150 henkilöä, mikä on 1, 2 prosenttia enemmän kuin tammikuun alussa.

Espoon asukasluku on noussut 0, 9 prosenttia ja Helsingin 0, 7 prosenttia.

Tuusulan, Nurmijärven ja Kirkkonummen vetovoima on hiipunut. Tuusulan väkiluku on kasvanut 0, 2 prosenttia ja Nurmijärven 0, 6 prosenttia.

Järvenpää on ohittanut asukasluvussaan Nurmijärven. Ohitus on tapahtunut jo viime vuoden aikana. Tällä hetkellä Järvenpäässä asuu 43 170 asukasta ja Nurmijärvellä 42 408 asukasta.

Tuusulassa asuu tuoreimman tilaston mukaan 38 736 henkilöä ja Keravalla 36 174 henkilöä.

Järvenpään kasvu on nyt kuitenkin kokemassa kolauksen, sillä Lujatalo Oy ilmoitti 1. lokakuuta vetäytyvänsä Perhelän korttelin rakentamisesta. Perhelän kaupunkikeskuksen rakentamisen aloitus saattaa lykkääntyä jopa vuodella, sillä Järvenpään kaupunki etsii hankkeelle uuden toteuttajan.

JAA