Top-10 isänpäivälahjat

Isänpäivä saa taas monissa perheissä aikaan pienoisen pulman. Mikä olisi paras tapa muistaa perheen päätä? Aamukahvien vieminen isälle sänkyyn on takuuvarmasti isää ilahduttava traditio. Lapsiperheet hemmottelevat isää muita talouksia mieluummin myös tutulla herkulla kuten Fazerin sinisellä, mutta koulun käsityötunnilla tehty yllätys ja itse rakkaudella tehty onnittelukortti lämmittävät varmasti myös kaikkia isiä.

– Isänpäivä on oiva tilaisuus suosia suomalaista. On hyvä muistaa, että kuluttamalla kuukausittain kymmenen euroa enemmän kotimaisiin tuotteisiin tai palveluihin luotaisiin Suomeen vuositasolla 10 000 uutta työpaikkaa. Suomessa valmistetut tuotteet tunnistaa hyvin tutusta Avainlippu-merkistä ja suomalaisen designin Design from Finland -merkistä. Sinivalkoinen jalanjälki -kampanja muistuttaa, että jokaisella valinnalla on vaikutus työllisyyteemme, projektipäällikkö Merja Mantila Suomalaisen Työn Liitosta kertoo.

Kotimaisten tuotteiden lahjalistalta löytyy varsin perinteisiä lahjoja saunomiseen ja harrastuksiin liittyen, kuten puukko, kirves, Reino-tossut ja Kuusamon vuosiuistin.

Mikä suomalainen tuote sopii parhaiten lahjaksi isänpäivään?

  1. Kirja 20 %
  2. Lahjakortti johonkin hoitoon 12 %
  3. Reino-tossut 11 %
  4. Konserttiliput 8 %
  5. Villasukat 6 %
  6. Fazerin sininen 6 %
  7. Vaatteet 5 %
  8. Pyjama 4 %
  9. Saunatarvikkeet 3 %
  10. Suklaa 3 %

 

 

JAA