Töölönlahden Musiikkitalossa pidetään myös iso määrä taidenäyttelyitä

Harva ehkä tietää, että Töölönlahden alueella sijaitseva Musiikkitalo on myös taidenäyttelyiden pitopaikka. Tuorein on huhtikuun alussa avautunut valokuvanäyttely ”Kerroksia”.

Musiikkitalossa järjestetään keskimäärin kuudesta kymmeneen taidenäyttelyä vuodessa. Näyttelyiden määrä on ollut nousussa vuosi vuodelta. Lisäksi on järjestetty erilaisia teemanäyttelyitä muun muassa suomalaiseen musiikkikulttuuriin liittyen.

– Merkittävä osa yleisöstämme on kulttuurin suurkuluttajia, joten meiltä löytyy jo olemassa olevaa yleisöä myös kuvataiteelle. Lisäksi taidenäyttelyt sopivat Musiikkitalon ympäristöön hyvin ja täydentää tapahtumatarjontaamme mielenkiintoisella tavalla, kertoo Musiikkitalon viestintäpäällikkö MarjaLeena Lehtimäki.

Vaihtuvia näyttelyitä pidetään Musiikkitalon alalämpiössä. Teoksia voidaan ripustaa myös konserttisalia kiertävään lasivyöhön. Musiikkitalosta löytyy myös useita pysyviä taideteoksia. Suurelle yleisölle näistä lienee tutuimmat Reijo Hukkasen Laulupuut Musiikkitalon aukiolla ja Musiikkitalon aulassa roikkuva Kirsi Kaulasen teos Gaia.

– Olemme saaneet positiivista palautetta taidenäyttelyistä, niin konserttivierailta kuin talossa muutoin vierailevilta. Musiikkitalo on kaikille avoin konserttikeskus ja kohtauspaikka. Meille voi tulla viettämään aikaa vaikka lippua illan konsertteihin ei olisikaan ostettuna. Näin ollen myös taidenäyttelyistä voi nauttia talon aukioloaikojen puitteissa, Marja-Leena Lehtimäki kertoo.

Kalevi Liskin näyttely viime vuonna. Kuva: Pietari Eronen

Kerroksia -valokuvanäyttelyn järjestäjiin lukeutuva valokuvaaja Seppo Verho arvioi, että joillekin voi olla myönteinen yllätys, että Musiikkitalossa pidetään myös taidenäyttelyitä.

– On hyvä, että suuren ja keskeisen rakennuksen kapasiteettia käytetään monipuolisesti.

Miksi teidän MuuValo -ryhmänne halusi näyttelyn Musiikkitaloon?

– Musiikkitalon kävijämäärät ovat paljon suuremmat kuin gallerioiden. Vaikka suurin osa yleisöstä ei tule paikalle näyttelyn takia, uskomme, että kuvamme silti näkee isompi joukko kuin tavallisesti, Seppo Verho vastaa.

MuuValo on pääkaupunkiseudulla toimiva kahdeksan harrastajavalokuvaajan ryhmä, jonka tavoitteena on ottaa osaa kaupunkikulttuuriin tuomalla valokuvia esille sinne, missä ne tavoittavat kaupunkilaisia. Näyttely Musiikkitalon alalämpiössä jatkuu 29. huhtikuuta asti.

Jani Jakonen

JAA