Pitäjänmäen kirkko täyttää 60 vuotta

Pitäjänmäen kirkko valmistui vuonna 1959 alun perin Huopalahden seurakunnan sivukirkoksi. Pitäjänmäestä muodostettiin oma seurakunta vuoden 1966 alussa, jolloin Pitäjänmäen kirkosta tuli seurakunnan pääkirkko.

Arkkitehdit Olli ja Eija Saijonmaa ovat suunnitelleet Turkismiehenkujalla sijaitsevan punatiilisen kirkkorakennuksen. Kirkon näyttävimpiä tiloja on ollut iso liikuntasali.

– Kirkon valmistumisajan seurakuntatoiminnan ihanteista kertovat kirkon yhteyteen rakennetut aputilat, muun muassa kahden kerroksen korkuinen liikuntasali, kerrotaan Helsingin seurakuntayhtymän verkkosivulla.

Kirkkosali puolestaan erottuu seurakuntakeskuksesta laajojen ikkunapintojen ansiosta.

Pitäjänmäen kirkko peruskorjattiin ja laajennettiin vuosina 2005-2006. Tällöin myös näyttävä liikuntasali koki rajun muutoksen. Sali jaettiin kahdeksi eri kerrokseksi välipohjalla.

Pitäjänmäen seurakunta on juhlistanut kirkkonsa 60-vuotispäivinä monin tavoin toukokuussa. Juhlasuunnitelmissa oli juhlamessun lisäksi muun muassa Amazing Church -rastirata, lasten taidepaja, yhteisöruokailu ja kevätkonsertti.

Pitäjänmäen kirkossa on ollut tänä keväänä ylimääräistä toimintaa, sillä Pajamäen seurakuntakoti suljettiin remontin takia ja sen toiminta siirrettiin Pitäjänmäen kirkolle. Pitäjänmäen seurakunnan verkkosivujen mukaan Pajamäen perhekerho sekä päivä- ja lähetyspiirit siirrettiin Pitäjänmäen kirkolle.

JAA