Pääkaupunkiseudulle matkataan töihin yhä kauempaa

Pääkaupunkiseudulle matkataan töihin yhä kauempaa

Moni suomalainen sukkuloi eli työskentelee eri paikkakunnalla kuin asuu. Pääkaupunkiseudun työssäkäyntialue ulottuu jo parin sadan kilometrin säteelle seudun keskuksesta. HSY tekee vuosittain koosteen pääkaupunkiseudulle suuntautuvasta työssäkäynnistä tuoreimpien tilastotietojen pohjalta.

Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY seuraa pääkaupunkiseudulla työskentelevien, mutta seudun ulkopuolella asuvien määrää kahden Tilastokeskuksen tuottaman tilaston avulla: otospohjaisen työvoimatutkimuksen ja työssäkäyntitilaston. Työssäkäyntitilaston uusimmat tiedot ovat vuodelta 2015 ja otospohjaisen työvoimatutkimuksen vuodelta 2017.

Yhä useampi sukkuloi Vantaalle

– Tuoreimpien työvoimatutkimusten mukaan pääkaupunkiseutu houkuttelee taantuman aiheuttaman notkahduksen jälkeen taas entistä enemmän työntekijöitä muista kunnista. Helsingin seudun KUUMA-kunnissa eli pääkaupunkiseudun ulkopuolella sijaitsevissa 10 kunnassa asuvien osuus pääkaupunkiseudulle sukkuloivista on 57 prosenttia ja kauempana asuvien osuus 43 prosenttia, Tilastokeskuksen tuottamaa tietoa jalostava HSY:n seututietoasiantuntija Vilja Tähtinen kuvailee.

– Suurin osa sukkuloijista työskentelee Helsingissä, mutta Vantaalle töihin suuntaavien osuus sukkuloijista on noussut viime vuosina, kun taas Espoossa ja Helsingissä on ollut lievää pudotusta, Tähtinen kertoo.

Pääkaupunkiseudulle kulkee töihin yli 100 000 sukkuloijaa – vastaa noin kahta Mikkeliä

Tilastokeskuksen otospohjaisen työvoimatutkimuksen mukaan jopa yli 130 000 pääkaupunkiseudun ulkopuolella asuvaa kävi töissä pääkaupunkiseudulla vuonna 2017. Määrä nousi lähes kolme prosenttia edeltävästä vuodesta. Työssäkäyntitilaston viimeisimmät luvut ovat vuoden 2015 lopusta, jolloin yhtä selvää kasvua ei ollut vielä näkyvissä. Työssäkäyntitilaston luvut ovat otospohjaista työvoimatutkimusta luotettavampia ja tarkempia. Tilastosta voidaan tarkastella ilmiötä tarkemmilla aluejaoilla kuin työvoimatutkimuksesta, jonka lukuja kannattaa tarkastella vain seudullisella tasolla.

Vuoden 2017 aikana väestön määrä on pääkaupunkiseudulla kasvanut noin 1,4 prosenttia ja työpaikkojen 1,6 prosenttia. Sukkuloijien määrän muutokset seuraavat melko tunnollisesti työpaikkamäärän kehitystä, mutta muutokset ovat yleensä nopeampia molempiin suuntiin. Kun työpaikkamäärä kasvaa, sukkuloijien määrä kasvaa työpaikkojen määrää nopeammin ja kun taas työpaikkojen määrä laskee, niin sukkuloijien määrä laskee vielä rajummin. Pääkaupunkiseudun ulkopuolelta töihin tulevat ovat siten eräänlainen työpaikkamäärän muutosten varaventtiili.

JAA