Martinlaakson Huolto Oy täyttää 50 vuotta

Martinlaakson Huolto Oy täyttää puoli vuosisataa tänä vuonna. Yritys on alusta lähtien kuulunut kiinteänä osana Martinlaakson lähiöön, joka niin ikään täyttää 50 vuotta tänä vuonna.

– Martinlaakson Huolto Oy juhlii pääosin työn merkeissä. Osallistumme alueen asukasyhdistyksen tilaisuuksiin ainakin tukijana ja myös järjestämme omat avoimien ovien päivät tiloissamme myöhemmin ilmoitettavan aikana. Martinlaakson Huolto Oy on myös ollut mukana taloudellisesti tukemassa Martsari-kirjaa, joka kertoo 50-vuotiaasta lähiöstä. Kirja julkaistaan 8.5. Martinlaakson kirjastossa, kertoo Martinlaakson Huolto Oy:n toimitusjohtaja Juha Kankaanpää.

Martinlaakson Huolto Oy perustettiin alueen ensimmäisen rakennusvaiheen aikana 19.5.1969. Varsinainen toiminta alkoi yhdessä Martinlaakson ensimmäisten taloyhtiöiden valmistumisen aikana. Ensimmäisten joukossa oli Asunto Oy Salpalehto, jonka asukkaat muuttivat uusiin asuntoihin 1.9.1969.

– Alueyhtiöt perustettiin aluerakentajien toimesta lähiöihin hoitamaan taloyhtiöiden isännöintiä ja huoltoa. Kun Martinlaakson alue oli saatu rakennettua loppuun, osakasyhtiöitä oli 58. Osakkaana olleet molemmat ostoskeskukset on nykyään purettu ja 2000-luvulla vuokrataloista muodostettujen yhtiöiden osakkeet on pääosin lunastettu yhtiölle, Juha Kankaanpää valottaa.

– Tällä hetkellä meillä on isännöinnissä 36 taloyhtiötä ja huollossa 40 taloyhtiötä. Lisäksi yhtiöllä on hoidossaan kohteita Martinlaakson ulkopuolella.

Yhtiön historian merkkipaaluina Kankaanpää mainitsee toimitilojen valmistumisen vuonna 1985 sekä taloyhtiöiden peruskorjaushankkeet, joissa yhtiö on ollut aktiivinen toimija. Yhtiön kaikki toiminnat isännöinnistä konehalliin ovat yhä edelleen samassa osoitteessa, Kukintie 3:ssa.

Martinlaakson Huolto Oy on vahvasti alueellinen yritys. Valtaosa asiakaskiinteistöistä sijaitsee alle kolmen kilometrin päässätoimipisteestä. Kauimpanakin olevat kohteet ovat korkeintaan viiden kilometrin etäisyydellä.

– Näin pystymme palvelemaan läheltä ja nopeasti. Tämä on tärkeää erityisesti akuuttien tilanteiden hoidossa, mutta myös päivittäisessä palvelussa. Koska olemme lähellä, asiakkaidemme on helppoa asioida toimipisteemme asiakaspalvelussa. Sähköisten palveluiden ohella perinteinen palvelutiski on monissa asioissa hyödyllinen.

Juha Kankaanpää pitää Martinlaaksoa asukkaalle hyvänä asuinalueena. Metsä- ja viheralueita on paljon ja maanpinnan voimakkaat korkeuserot tekevät maisemasta monipuolisen.

– Uudisrakentaminen lisää alueen elinvoimaisuutta. Hyvät liikenneyhteydet eri ilmansuuntiin ja muun muassa kehärata takaavat, että alue on asuinpaikkana kiinnostava jatkossakin.

JAA