Lasten ravitsemusohjaus korjaa koko perheen ruokatapoja

Jo vauvoille suunnattu ravitsemusneuvonta heijastuu pitkällä aikavälillä koko perheen ruokatapoihin ja rasva-aineenvaihduntaan. Tähän tulokseen ovat tulleet suomalaistutkijat, jotka seurasivat turkulaiseen STRIP-tutkimukseen osallistuneita perheitä.

STRIP-tutkimuksessa oli mukana runsaat 1 100 turkulaisvauvaa ja heidän vanhempansa. Noin puolet perheistä sai ravitsemusasiantuntijan neuvoja vähintään kerran vuodessa lapsen ollessa vajaat 1–20 vuotta vanhoja. Painopisteenä oli tyydyttyneen rasvan korvaaminen tyydyttämättömillä rasvoilla. Aluksi neuvonta suunnattiin tietysti vanhemmille, mutta seitsemästä ikävuodesta lähtien myös lapset osallistuivat neuvontaan. Toinen puolet perheistä oli vertailuryhmänä. Kolesteroliarvot olivat neuvontaa saaneessa lapsiryhmässä verrokkeja alhaisemmat.

Nyt julkaistussa tutkimuksessa seurattiin vanhempien ruokavalioita, kun lapset olivat 9–19-vuotiaita. Vauvaikäisten vanhempien paino, pituus, verenpaine sekä sokeri- ja rasva-arvot oli mitattu useaan otteeseen tutkimuksen aikana.

Tutkijat havaitsivat, että ravitsemusneuvontaa saaneiden lasten vanhemmat siirtyivät myös tyydyttyneistä rasvoista tyydyttymättömiin rasvoihin useammin kuin verrokkiperheet. Samalla näissä perheissä vanhempien, etenkin äitien kolesteroliarvot paranivat. Lapsiin suunnattu ravitsemusneuvonta saattaakin tutkijoiden mukaan olla pitkällä aikavälillä tehokas keino parantaa myös vanhempien ruokailutapoja ja vähentää näin sydän- ja verisuonitautiriskejä.

Tutkimus julkaistiin European Journal of Preventive Cardiology -lehdessä.

Kuva Johannes Romppanen

 

JAA