Kerava julistautui tuoksuttomaksi kunnaksi: Suihku on paras parfyymi

Kuvituskuva Keravasta

Keravan kaupunki ottaa käyttöön Helsingin seudulla erikoisen ja harvinaisen suosituksen. Se alkaa suositella työpaikoillaan ja yleisötilaisuuksissaan tulethan tuoksutta -periaatetta.

Suosituksen on tarkoitus astua voimaan 1. huhtikuuta. Suosituksen käyttöönotosta kerrottiin valtuustoaloitteeseen annetussa vastauksessa.

Suosituksen tavoitteena on vähentää terveysriskejä, joita koituu voimakkaista tuoksuista yliherkille ja allergisille henkilöille. Käytännössä suositus tarkoittaa esimerkiksi sitä, että aihe otetaan esille kaupungin työpaikoilla keskustelemalla sekä laittamalla julisteita ja tiedotteita. Lisäksi kaupungin järjestämien tilaisuuksien kutsuihin laitetaan maininta suosituksesta.

– Lähtökohtana tulisi olla, että kaikki sekä henkilöstö että kuntalaiset voisivat osallistua toimintoihin reagoimatta tuoksuihin, Keravan valtuuston päätöksessä todetaan.

– Tulethan tuoksutta-periaatteen osalta ketään ei voida velvoittaa olemaan käyttämättä voimakkaitakaan hajusteita, kuten esimerkiksi parta- tai hajuvesiä, mutta omalla toiminnalla voi osoittaa huomaavaisuutta tuoksuyliherkkiä kohtaan.

Valtuustoaloitteessa vaadittiin hajusteetonta Keravaa. Aloitteen allekirjoitti 29 kaupunginvaltuutettua. He esittivät, että Kerava laatii ja ottaa käyttöön tuoksuttomuuden periaatteet, eli ohjeistuksen, joka on voimassa kaikissa Keravan palveluissa.

– Tuoksuherkkyydellä tarkoitetaan erilaisten tuoksujen ja hajujen aiheuttamia elimillisiä oireita kuten nuhaa, päänsärkyä, pahoinvointia, silmäoireita ja yskänpuuskia. Tavallisimpia oireiden aiheuttajia ovat partavedet, hajuvedet, hiuslakka, homeen haju tai pyykkipulverin tuoksu, aloitteessa kerrottiin.

Valtuustoaloitteen mukaan tuoksuttomiksi kunniksi ovat aiemmin julistautuneet Hämeenlinna, Hollola, Lahti, Kouvola, Kangasala ja Perho.

– Suihkunraikas tuoksu on paras parfyymi, aloitteessa todetaan lopuksi.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.