Herttoniemen jättimäinen rakennusprojekti odottaa kaavapäätöstä

Herttoniemen seuraava valtava rakennusprojekti on Työnjohtajankadun korttelit. Alueelta on purettu osa vanhoista teollisuusrakennuksista, mutta alueen asemakaavoitus on viipynyt.

Kaupunkiympäristölautakunta hyväksyi Työnjohtajankadun kortteleiden tarkistetun asemakaavan muutoksen jo toukokuussa 2018, mutta asia ei ole edennyt kaupunginhallitukseen tai kaupunginvaltuustoon.

– Kaava-alueeseen tai sen osaan liittyy maankäyttösopimusmenettely, joka tulee saattaa päätökseen ennen kaavan hyväksymistä, todettiin lautakunnan päätöksessä toukokuussa 2018.

Kaupunkiympäristölautakunta on nyt maaliskuussa hyväksynyt kaksi maankäyttösopimusta alueen maanomistajien kanssa, ja sopimusasiat etenevät seuraavaksi kaupunginhallitukseen.

Helsingin kaupungin aluearkkitehdin Mikko Näverin mukaan myös itse kaavamuutos on etenemässä kaupunginhallitukseen ja valtuustoon tämän kevään aikana.

– Kaava on tulossa valtuustokäsittelyyn piakkoin. Päivämäärää en valitettavasti osaa sanoa, viestittää Mikko Näveri.

Esimerkiksi Hok-Elanto omistaa tonttimaata Työnjohtajankadun kaavamuutosalueella. Kaavaehdotuksen mukaan alueelle tulee runsaasti asuntokohteita ja useita yli 12-kerroksisia tornitaloja.

Jani Jakonen

JAA