Espanjasta adoptoitu rescuekoira Tico pelasti miehen hengen

Itäkeskuksessa asuva sekarotuinen rescuekoira Tico pelasti miehen paleltumiselta ja ansaitsi tekonsa vuoksi Sankarikoiran arvon. Kennelliitto myöntää vuonna 2017 Sankarikoiran arvon 18 koiralle. Voisitko hieman kertoa Ticon uroteosta?

– Olimme viime helmikuussa tavallista myöhempään iltalenkillä koirien kanssa. Pakkasta oli tuolloin 16 astetta. Kävelimme hiekkatietä takaisin kotia kohti, kun Tico alkoi yhtäkkiä tuijottamaan edemmäs metsikköön. Kun pääsimme lähemmäksi Tico alkoi haukkumaan ja tuijottti edelleen metsikköön puiden taakse. Menin katsomaan tarkemmin mille Tico oikein haukkui ja silloin huomasin tien varressa pusikoiden keskellä liikkumattomana makaavan miehen. Miehen ylle laskeutui läheisestä koivusta tumma varjo, joka vaikeutti hänen löytämistä. Koitin herätellä miestä, jolloin hän pyysi apua päästäkseen ylös. Mies makasi hangessa vähissä vaatteissa ja hänen päässä oli verta vuotava haava. Erikoista oli, että kaksi muuta koiraamme eivät reagoineet mieheen mitenkään, Ticon omistaja Mona Holthöfer muistelee.

– Yritin nostaa miestä ylös, mutta hänen jalkansa eivät kantaneet lainkaan. Soitin sitten hätäkeskukseen. Apuja odotellessa meidän ohi ei kulkenut ketään muita. En toisaalta usko, että ohikulkijat olisivat miestä huomanneet. Ilman Ticon haukuntaa en olisi itsekään huomannut mitään, Mona jatkaa.

Tico on Espanjasta adoptoitu rescuekoira ja itsenäisyyspäivänä koira on ollut Suomessa yhteensä kymmenen vuotta. Ticon omistaja mietiskelee olikohan tämä koiran tapa laittaa hyvä kiertämään.

”Tico on ollut mukana kaikissa isoissa elämänmuutoksissani”

Kennelliitto palkitsee Sankarikoirat Koiramessut-tapahtumassa sunnuntaina 10. joulukuuta Messukeskuksessa Helsingissä. Miltä tuntuu kuin Tico saa Sankarikoiran-arvon?

– Tosi hyvältä! Olin aika yllättynyt, mutta on tosi mukavaa, että Ticon teko huomioidaan tällä tavoin.

Mitä Tico sinulle merkitsee?

– Todella paljon, se on rakas perheenjäsen. Tico on ensimmäinen koirani ja se on ollut mukana kaikissa isoissa elämänmuutoksissa. En osaa ajatella, ettei sitä olisi, Mona kertoo.

Tico ja perheen toinen koira ovat rescuekoiria ja kolmas koira on aikuisiällä kotia vaihtamaan joutunut suomalainen rotukoira. Hän on adoptoinut rescuekoirat Auringonkoirat ry:n kautta. Millaisia vinkkejä antaisit ihmiselle, joka pohtii rescuekoiran hankkimista?

– On tärkeää selvittää tarkkaan rescuejärjestön taustat ja toimintatavat. Koiria Suomeen tuovien järjestöjen tulee noudattaa Eviran tuontivaatimuksia. Maltti on valttia, kannattaa rauhassa etsiä juuri omaan perheeseen ja elämäntapaan sopivaa koiraa. Rescuekoiran kohdalla tulee myös varautua mahdollisiin sopeutumisvaikeuksiin, koiratarhalla asunut koira ei välttämättä ole sisäsiisti tai tottunut olemaan työpäiviä yksin kotona.

Ticon kohdalla sopeutuminen Suomeen ja kotielämään sujui kuitenkin ongelmitta. Nuorempana Tico vieraili lähialueen vanhainkodeissa piristämässä vanhuksia ja nykyään perheen muut koirat jatkavat samaa harrastusta. Kohtaamiset muistisairaiden vanhusten ja koirien kesken ovat usein liikuttavia, eläimen seura ja silittäminen herättävät monesti muistoja vanhusten edesmenneistä rakkaista lemmikeistä.

– Parasta onkin, jos pystyn koirieni avulla ilahduttamaan myös muita kanssaihmisiä, Mona sanoo.

Toimittaja, Ira Juvonen