Upeat valoteokset loistavat Espoossa lokakuun viimeisenä viikonloppuna

Espoossa nautitaan upeasta valotaiteesta, kun Tapiolan keskuksen ympäristöön levittäytyy näyttäviä teoksia lokakuun viimeisenä viikonloppuna.

Taiteilijoiden Alexander Reichsteinin, Timo A. Aallon, Lotta-Pia Kallion, Teemu Salosen ja Jarkko Lievosen teokset tuovat esiin valotaiteen monimuotoisuuden ja erilaiset esitystavat modernissa kaupunkiympäristössä. Mukana on myös valokontti, jossa pääsee itse toteuttamaan oman valotaideteoksen.

Alexander Reichsteinin Ghostly guests -valoteoksessa ihmishahmot eri aikakausilta heräävät eloon. Taiteilijan mukaan ihmiset menneisyydestä eivät koskaan katoa jättämättä jälkiä: ne vaeltelevat puistoissa, tapaavat toisiaan kaduilla ja nauttivat raikkaasta ilmasta. Teoksessa nämä menneiden aikojen hahmot tulevat osaksi modernia ympäristöä ja tapaavat tämän päivän asukkaita. Teoksen ihmishahmot on taivuteltu teräslangasta ja ruiskutettu fluoresoivalla maalilla. UV-valossa ihmishahmot heräävät eloon kuin aaveet. Kookkaista tilateoksistaan tunnettu Reichstein on syntynyt ja opiskellut graafikoksi sekä lastenkirjojen kuvittajaksi Moskovassa.

Tapiolan keskustornin seinä toimii näyttämönä Timo A. Aallon ja Lotta-Pia Kallion No onkos tullut kesä -valo- ja mediainstallaatiolle. Teos antaa lupauksen kasvusta, uudistumisesta ja ilosta. Teos muodostuu isolle seinälle, jonne heijastetaan rakennuksen sisäpuolelta Lotta-Pia Kallion animoima mediateos ”Linnea”. Teoksessa vanhojen koulukasvioiden kuvista muodostuu geometrinen hitaasti muuttuva ruusuikkunaa muistuttava sommitelma. Timo A. Aalto valaisee seinän muuttuvalla valo-ohjelmalla, jossa hyväksikäytetään seinän väripesua hitaana värivaihtona.

Jarkko Lievosen La fête – Juhlat -valoinstallaatio koostuu valtavasta peilipallosta ja sadasta vilkkuvalosta. Teos rakennetaan Kulttuurikeskuksen ylimpään kuutioon muodostaen kitsch-tyyppisen tilakokemuksen. Astu tilaan ja anna ajatusten virrata: miltä eri puolilla säihkyvät valot ja säteet vaikuttavat omaan fiilikseen ja tilan tunnelmaan?

Teemu Salosen valaisinveistokset kiehtovat nokkeluudellaan ja toteutustavallaan. Kulttuurikeskuksen aulassa esillä olevat uniikit objektit ovat kokeilunhaluisen muotoilijan taidonnäytteitä. Suomen suurin designtapahtuma Habitare nosti Salosen vuoden neljän kiinnostavimman muotoilijan joukkoon vuonna 2018.

Varjoasetelmia -valotyöpaja
Kaupunkitapahtumien Kulttuurikontti muuttuu valotaiteen työpajatilaksi, jossa toteutetaan jännittäviä varjoasetelmia. Varjoasetelmien tekeminen on kiinnostava tapa tutkia varjon ja valon suhdetta sekä luoda omaa valotaidetta. Valotyöpajan ohjaa Jukka Laine.

Teokset levittäytyvät Espoon kulttuurikeskuksen ympärille ja sisälle. Koko perheen tapahtumaan on vapaa pääsy.

Kuva: Alexander Reichstein: Ghostly guests

JAA