Kino Tapiola: Toisenlaisia elokuvanäytöksiä!

Pimeät salit, äkilliset efektit ja hiljaa paikallaan istuminen on aina kuulunut elokuvateatterien näytöksiin. Monesti sitä ei tule ajateltua, miten esimerkiksi autismia tai aspergerin syndroomaa sairastavat voisivat nauttia tasaveroisesti elokuvanäytöksistä.

Ensimmäiseksi tulee mieleen, että ehkä he joutuvat sitten jättämään elokuvan kokonaan väliin. Vai joutuvatko? Kino Tapiolan teatteripäällikkö Hannele Pellisen mukaan autismiystävälliset elokuvanäytökset on helppo toteuttaa.

– Valoja ei himmennettä tällaisissa näytöksissä kokonaan, koska teatterisali halutaan tehdä mahdollisimman helposti lähestyttäväksi, Pellinen kertoo.

Autistisilla henkilöillä esiintyy yleensä aistien yliherkkyyttä, joten äänenvoimakkuus pidetään mahdollisimman miellyttävällä tasolla ja teräviä valoefektejä vältetään.

– Salista saa myös poistua ja siellä jaloitella aina kun siltä tuntuu.

Myös muunlaisia, kenties ”normaalista” poikkeavia elokuvanäytöksiä on niin senioreille, pikkulapsiperheille kuin niille, jotka mieluusti pitäisivät pienen tauon elokuvaa katsellessa, kukin omista syistään.

– Esimerkiksi uusimman Tuntematon sotilas- elokuva järjestetään väliajan kera. Pyysimme elokuvan tekijöiltä vinkkiä siihen, mihin kohtaan tauko sopisi parhaiten, Pellinen sanoo.
– Koska kyseessä on kolmetuntinen elokuva, monet ovat ottaneet ilolla vastaan mahdollisuuden pitää tauon elokuvan aikana.

Lapsiystävälliset näytökset erityisen suosittuja

Kinossa on järjestetty myös lapsiystävällisiä näytöksiä uuden Yösyöttö-elokuvan näytöksissä, ja Pellinen toivoo mahdollisuutta järjestää myös esimerkiksi Touretten syndroomaa sairastavile henkilöille omia elokuvanäytöksiä.

– On tärkeää, että kaikilla on mahdollisuus käydä elokuvissa ilman, että joutuu jännittämään omaa suoriutumista.

Kino Tapiolassa käy vuosittain yli 32 000 kävijää, joka on yksisaliselle teatterille huikea määrä.

– Meihin saa olla yhteydessä ja ehdottaa erityyppisiä elokuvanäytöksiä. Haluamme vastata kysyntään mahdollisimman hyvin.

Iida Rekunen

Lisätietoa: Kino Tapiolassa esitetään elokuvia säännöllisesti neljänä päivänä viikossa: keskiviikko- ja perjantai-iltaisin sekä lauantaisin ja sunnuntaisin pitkin päivää. Lisäksi näytöksiä on usein arkipyhinä. Teatteri ja lipunmyynti avautuvat näytöspäivinä puoli tuntia ennen päivän ensimmäisen näytöksen alkua ja sulkeutuvat päivän viimeisen näytöksen alettua. Näytösajat voit tarkastaa etusivulta. Teatterin aukioloaikoina lipunmyynnin numerosta 0400 885 779 saa lisätietoa koskien lippuja ja elokuvaohjelmistoa.


Web: www.kinotapiola.fi