HKL:n koeajot metrolinjalla jatkuvat nyt lähes keskeytyksettä

HKL jatkaa koeajoja maanantaina 16.10. koko tulevan metrolinjan osuudella. Koeajoa ajetaan maanantaista lähtien suunnitelman mukaan keskeytyksettä tästä eteenpäin lukuunottamatta keskiviikkoa 18.10..

Koeajoilla testaan tulevalla viikolla muun muassa aiempina koeajopäivinä esiintyneisiin ongelmiin tehtyjä korjauksia. Korjaukset liittyvät esimerkiksi aikataulujen pitävyyteen, asetinlaitteeseen ja länsimetron sähkösyöttöön.

Edellisten koeajojen perusteella on todettu, että tulevan metrolinjan pituus yhdistettynä ruuhka-ajan kahden ja puolen minuutin vuoroväliin aiheuttaa aiempaa enemmän haasteita liikenteen luotettavuudelle häiriötilanteissa.

– Nyt ajamme kolme eri aikataulutestiä kolmen päivän aikana. Liikenteeseen lisätään yksi juna, jota testataan eri liikennöintivaihtoehtojen kautta. Vaikutuksia aikataulun pitävyyteen arvioidaan tämän jälkeen yhdessä HSL:n kanssa, kertoo HKL:n toimitusjohtaja Ville Lehmuskoski.

Ennen matkustajaliikenteen aloittamista edellytetään vähintään kolmea häiriötöntä koeajopäivää

Länsimetron osuudella on ennen matkustajaliikenteen aloittamista tehtävä vielä joitakin muutos- ja korjaustöitä. Mikäli kaikki nyt tiedossa olevat työt voidaan tehdä koeajoliikenteen aikana, jatkuvat koeajot keskiviikkoa lukuunottamatta keskeytyksettä siihen saakka, että matkustajaliikenne voidaan aloittaa. Keskiviikko on varattu jo suunnitelluille Länsimetro Oy:n töille.

Koeajojen tärkeimpänä tavoitteena on varmistua siitä, että matkustajille voidaan taata luotettava liikenne. Ennen matkustajaliikenteen aloittamista edellytetään vähintään kolmea häiriötöntä koeajopäivää. Tähän mennessä jokaisessa koeajossa on havaittu yksittäisiä korjaustoimenpiteitä vaativia asioita.

Kuten aiemmissakin koeajoissa, matkustajien on poistuttava metrosta viimeistään Ruoholahdessa. Samoin käytössä on vain yksi laiturinäyttö kullakin laiturilla.

Lähde: HKL

JAA