Ajatus & Asana Oy

Yksilölliseen pienryhmäopetukseen ja yksilövalmennuksiin ja yksilöhoitoihin erikoistunut Ajatus & Asana Oy on kokonaisvaltaiseen joogaan sekä psykologiseen, sosiologiseen, ja fysiologis-anatomiseen ymmärrykseen perustuvaa pedagogista kehomielen valmennusta.

Palveluvalikoimaan kuuluvat viikottaiset pienryhmäjoogatunnit, Yhteys Itseen-hoidot, kehomielen työnohjaukset, 3-tunnin miniretriitit, ja TYKY- päivien joogat/ rentoutukset.

Palveluiden ideana on antaa kävijöille elinikäisiä työvälineitä stressin ja emotionaalisen kehomielen hallintaan, sekä vahvistaa ihmisen kehollista itsetuntemusta, jotta elämästä saisi nauttia mahdollisimman pitkään hyvinvoivana.

Nimeni on Stephanie Freeman, 45-vuotias Filosofian tohtori, Kasvatustieteiden Maisteri ja Diplomijoogaohjaaja. Olen entinen Käyttäytytymistieteiden yliopistotukija, nykyinen ihmisten mielien, kehojen ja sielujen kuuntelija ja rentouttaja. Olen saanut kokea joogan ja rentoutumisen uudistavaa potentiaalia muodossa tai toisessa jo vuodesta 2003. Olen myös kouluttautunut joogaopettajaksi 2010-2012. Olen yritykseni ainoa työntekijä.

Yritykseni idea syntyi keväällä 2014. Aloitin kevytyrittäjänä ukko.fi-palvelun kautta, ja 2015 syksyllä, starttirahan tukemana, perustin osakeyhtiön. Yritykseni toimi 4-5 vuotta Espoon Viherlaaksossa.

Nyt yritystoimintani jatkuu uusissa toimitiloissa Tapiolassa. Olen remontoinut tilan viihtyisäksi uusia joogaajia ja rentoutujia varten. Tutustumistunnit (15 €), ennakkoilmoittautumiset: stephanie@ajatusasana.fi
Lempeän vahvistava jooga klo. 12.00-13.30
Syvärentouttava avaava jooga klo. 17.00-18.30

Annan hyvin intuitiivista ja yksilöllistä, hienovaraista ohjausta. Koska ryhmäkoot ovat pienet, jokaiselle joogaajalle löytyy riittävästi henkilökohtaista tilaa ja aikaa. Yksityisissä kehomielen työnohjauksissa ja Yhteys-itseen hoidoissa, voi jo yhden käyntikerran aikana löytää vastauksia itseä askarruttaviin työelämän, ja muun elämän kysymyksiin.

Olen ollut lapsesta asti hyvin intuitiivinen ja aistiherkkä. Minulla on syvä yhteys myös näkymättömään energia-ja henkimaailmaan. Tätä ymmärrystä ja rakkauden iloa ja valoa pyrin välittämään tunneillani ja yksityissessioissa.

Olen muuttanut Tapiolaan pysyvästi. Täällä asuu myös nyt myös sukulaisia sekä ystäviä.

Luovuus kuuluu kaikille-manifestoni: Luovuuden tiellä olevan stressin poistaminen voi olla myös nautinnollinen oppimiskokemus. Voimme olla luovia jos kuuntelemme, mitä keho ja tunteet kertovat itsestä ja ympäristöstä. Kun rentoudumme, voimme päästä lähemmäksi aitoa itseä, korkeinpaa minäämme. Rentouen voimme myös ymmärtää paremmin sosiaalisia suhteitamme ja vapautua mahdollisista ristiriidoista. Kun sosiaalinen elämämme on tasapainoista ja ympärillämme ovat oikeat ihmiset, jää myös enemmän energiaa luovalle toiminnalle, ja avaran maailmankaikkeuden ihmettelylle.

Oravannahkatori 1
02120 Espoo

www.ajatusasana.fi

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.